Milton Waldman
Milton Waldman (1895-1976) syntyi Yhdysvalloissa ja opiskeli Yalen yliopistossa sekä Sorbonnessa Pariisissa. Hän teki pitkän uran lontoolaisten kustantamoiden kirjallisuusneuvonantajana ja toimittajana. Vuosina 1919-1924 hän työskenteli Longman Greenin palveluksessa ja vuosina 1939-1953 ja 1955-1968 William Collinsilla.[1]
Sisällysluettelo
Waldman ja Tolkien – kysymys Silmarillionin ja Tarun Sormusten herrasta kustantajasta
Alku
Isä Gervase Mathew esitteli Waldmanin, joka myös oli roomalaiskatolinen, Tolkienille vuonna 1949.[2] Hän kertoi olevansa kiinnostunut sekä Hobitin jatko-osasta että Silmarillionista, jonka osia Tolkien näytti hänelle. Waldman piti molemmista teoksista, mutta Tarun Sormusten herrasta pituus huolestutti häntä.[3] Waldman tarjoutui julkaisemaan Silmarillionin Collinsin kustantamana, jos Tolkien saisi sen valmiiksi, ja Tarun Sormusten herrasta, jos Tolkienin moraaliset tai lailliset siteet Allen & Unwiniin eivät sitä estäisi.[4]
Välit Allen & Unwiniin katkeavat
Tolkien kirjoitti Waldmanille helmikuussa 1950 ja kertoi, että laillista estettä hänellä ei ollut, ja moraalisen velvoitteen olemassaolon hän aikoo selvittää Stanley Unwinin kanssa.[5] Käytyään kirjeenvaihtoa Unwinin kanssa Tolkien kirjoitti jälleen Waldmanille maaliskuussa 1950,[6] asian ollessa yhä kesken. Keväällä 1950 Unwin kuitenkin Tolkienin painostuksesta joutui ilmoittamaan, ettei Allen & Unwin julkaisisi molempia Tolkienin pitkään hiomia teoksia. Tolkien vei ne Waldmanille.[7]
Ongelmia
Waldman kertoi kuitenkin toukokuussa 1950, että Taru Sormusten herrasta "tarvitsi kipeästi karsimista".[8] Tolkien oli arviosta tyrmistynyt, mutta keskustelu teosten tulevaisuudesta jäi kesken, kun Waldman lähti pitkälle matkalle Italiaan. Tolkienin teokset jäivät Collinsin henkilökunnan käsiin; kustantamo ei suhtautunut niihin yhtä luottavaisesti kuin Waldman.[9]
Hanke kariutuu
Ilmeisesti vuoden 1951 lopulla Tolkien kirjoitti Waldmanille pitkän kirjeen,[10] jossa hän esitteli teostensa sisältöä ja koetti vakuuttaa Waldmanin niiden yhteenkuuluvuudesta ja jakamattomuudesta. Kirjeellä ei kuitenkaan ollut toivottua vaikutusta: maaliskuuhin 1952 mennessä sopimusta Collinsin kanssa ei ollut syntynyt, kustantaja itse oli Etelä-Afrikassa ja Waldman Italiassa. Tolkien ryhtyi nyt painostamaan Collinsia, joka kehotti Tolkienia kääntymään Allen & Unwinin puoleen.[11] Näin Taru Sormusten herrasta päätyi lopulta takaisin Allen & Unwinille.
Myöhemmät vuodet
Waldman oli yhteydessä Tolkieniin tiettävästi ainakin vielä vuonna 1956, kun hän yritti (turhaan) julkaista Hobitin Collinsin Fontana-taskukirjasarjassa.[12]
Viitteet
- ↑ The J. R. R. Tolkien Companion and Guide II, s. 1084.
- ↑ Humphrey Carpenter, J. R. R. Tolkien - elämäkerta, s. 245.
- ↑ Humphrey Carpenter, J. R. R. Tolkien - elämäkerta, s. 246.
- ↑ Humphrey Carpenter, J. R. R. Tolkien - elämäkerta, s. 246-247.
- ↑ J. R. R. Tolkien, Kirjeet, s. 171-173 (kirje 123).
- ↑ J. R. R. Tolkien, Kirjeet, s. 177-178 (kirje 126).
- ↑ The J. R. R. Tolkien Companion and Guide II, s. 1084; J. R. R. Tolkien, Kirjeet, s. 182 (johdanto) (kirje 131); Humphrey Carpenter, J. R. R. Tolkien - elämäkerta, s. 247-248.
- ↑ Humphrey Carpenter, J. R. R. Tolkien - elämäkerta, s. 249.
- ↑ The J. R. R. Tolkien Companion and Guide II, s. 1084; Humphrey Carpenter, J. R. R. Tolkien - elämäkerta, s. 250.
- ↑ J. R. R. Tolkien, Kirjeet, s. 182-205 (kirje 131). Kirjeen Silmarillionin sisältöä käsittelevä osa on julkaistu myös uusimpien The Silmarillionin laitosten esipuheen liitteenä, suomennoksessa ensimmäisen kerran vuoden 2018 laitoksessa, ks. Silm., J. R. R. Tolkienin kirjeestä, s. – / xv-xxviii.
- ↑ Humphrey Carpenter, J. R. R. Tolkien - elämäkerta, s. 251.
- ↑ The J. R. R. Tolkien Companion and Guide II, s. 1084.
