Mathom:Saruman

Kohteesta Kontuwiki

Sarumanin alkuperä

Aikojen alussa Ajattomissa Saleissa oli Ainurin Suuri Soitto, jossa Melkor yritti kaataa Ilúvatarin sävelaiheen omallaan. Melkorin teema kiehtoi monia ainuja, ja yksi heistä oli nimeltään Curumo, joka merkitsee quenyaksi taidon mestaria. Hän meni kuitenkin valarin puolelle ainurin astuessa Ardaan. Hänestä tuli valarin sepän Aülen maia, mutta pahuuden houkutus oli jättänyt lähtemättömän jäljen hänen sydämeensä.

Saapuminen Keski-Maahan

Kun myöhemmin Maailman Muuttumisen jälkeen valar huomasivat kukistetun Melkorin palvelijan Sauronin alkaneen taas liikehtiä Keski-Maassa, he päättivät olla itse puuttumatta Keski-Maan asioihin. Mutta he päättivät lähettää sinne kolme sanansaattajaa, joiden tehtävä oli auttaa kaikkia hyviä kansoja Sauronia vastaan. Niiden sanansaattajien tuli olla Velhojen veljeskunnan, Heren Istarionin ylimpiä velhoja eli maiahenkiä. He eivät kuitenkaan saaneet käyttää mahtiaan joka heillä oli luonnostaan, vaan heidän piti käyttää Keski-Maasta löytyviä voimia ja tietoja. He eivät myöskään saaneet hallita haltioita ja ihmisiä pakolla tai pelolla.

Sanansaattajiksi valittiin Curumo, Olórin ja Alatar. Curumo sai mukaansa ystävänsä Aiwendilin, ja Alatar otti ystävänsä Pallandon. Näistä viidestä velhosta Curumo valittiin ensimmäiseksi. Keski-Maassa hänet tunnettiin pohjoisen ihmisten parissa nimellä Saruman, ja haltiat kutsuivat häntä useimmiten Curumon sindarinkielisellä muodolla Curunír. Kullakin velholla oli oma värinsä liitteenä nimessään, ja Saruman oli johtajuutensa vuoksi Saruman Valkoinen.

He saapuivat Harmaisiin satamiin noin Kolmannen Ajan vuonna 1000 ja aloittivat työnsä. Saruman tuli yhdessä Radagastin (Aiwendilin nimi Keski-Maassa) kanssa. Hän työskenteli monta pitkää vuosisataa vilpittömästi tuhotakseen Sauronin, ja toimi Keski-Maan Suurten (Velhojen, Galadrielin ja Elrondin) Kolmannen Ajan vuonna 2463 perustaman Valkoisen neuvoston puheenjohtajana. Hän oli aina pistänyt merkille velho Gandalf Harmaan (eli Olórinin) arvostuksen kansojen ja Viisaiden keskuudessa, eikä pitänyt siitä. Hän oli salaa todella kateellinen ja vihastunut siitä, että Harmaiden satamien herra Círdan antoi Naryan, Tulen sormuksen, omansa Kolmesta sormuksesta, avuksi Gandalfille eikä hänelle.

Sormustiedon jäljillä

Rohanin kuninkaan Helm Vasarakouran kuoltua 2759 KA Saruman asettui asumaan Gondorin linnoitukseen Rautapihaan Sumuvuorten eteläpäähän. Noihin aikoihin hän alkoi salaa todella himoita Sormusta ja valtaa, ja se vei hänet pois oikealta tieltä. Hän alkoi tutkia sormustietoa mm. Gondorista ja yritti valmistaa omaa mahtisormusta itselleen mutta laihoin tuloksin, koska sormustiedon puuttuvat renkaat olivat Mordorissa. Hänen valmistamissaan sormuksissa ei ollut Voimaa hallitsemaan kuin heikkoja ihmismieliä.

Kolmannen Ajan vuonna 2851 Valkoisen neuvoston seuraavassa kokouksessa velho Gandalf Harmaa vaati hyökkäystä Synkmetsän pahan keskukseen Dol Gulduriin, jonka hallitsijaksi oli paljastunut itse Sauron, mutta Saruman hylkäsi ehdotuksen toivoessaan Sormuksen löytyvän jos Sauron jätettäisiin vähäksi aikaa rauhaan. Sitten, vuonna 2939 KA, hän sai selville Sauronin joukkojen tutkivan Anduinia, ja pelästyi tajutessaan Sauronin saaneen selville Sormuksen katoamispaikan. Estääkseen Sauronia löytämästä Sormusta hän 2941 KA suostui Gandalfin ehdotukseen Valkoisen neuvoston hyökkäyksestä Dol Gulduriin ja sillä hyökkäyksellä Sauron karkoitettiin.

Valkoisen neuvoston viimeisessä kokouksessa Kolmannen Ajan vuonna 2953 Saruman väitti saaneensa selville Suurimman Sormuksen kulkeutuneen Anduinia pitkin Mereen. Samana vuonna hän otti Rautapihan ja sen keskellä olevan autioituneen vahvan tornin Orthancin kokonaan omakseen, linnoitti sen ja alkoi kerätä palvelijoikseen örkkejä, susia ja mustainmaalaisia ihmisiä ja siten todella valmistaa itseään kilpailuun Sauronin kanssa. Noihin aikoihin hän alkoi kadehtia ja pelätä Gandalfia toden teolla. Hän lähetti vakoojia Gandalfin perään, ja se tuotti hänelle suurta hyötyä: hän nimittäin sai selville Gandalfin kiinnostuksen Kontua kohtaan ja lähetti tiedustelijoitaan Briihin ja Eteläneljännykseen, muun muassa Bil Imarteen. Myöhemmin hän lähetti paljon mustainmaalaisia miehiä hallitsemaan Kontua Lotho Säkinheimo-Reppulin nimissä. Hän sai Eteläneljännyksestä myös piippukessua, jota alkoi polttaa, vaikka olikin pitkään pilkannut Gandalfia tuosta tavasta.


Sauronin pauloissa

Sitten Sarumanin elämässä tapahtui käännös. Hän rohkesi n. 3000 KA käyttää Númenorista ja edelleen Lännen Äärestä tuotua Gondorin aarretta, Orthancin palantíria eli Näkykiveä, joka näyttää ajan ja paikan tuolle puolen ja välittää tietoa kahden eri kiven käyttäjän välillä. Hän halusi nähdä tilanteita, mistä hänen vakoojansa eivät pystyneet kertomaan, ja sitten yhtäkkiä hän joutui kasvotusten Sauronin kanssa, jolla oli entisestä Minas Ithilistä Gondorista tuotu palantír. Sauron lumosi hänet, ja hänestä tuli Sauronin palvelija. Tämän hän piti salassa kaikilta – Neuvostolta, palvelijoiltaan ja jopa itseltään. Hän nimittäin luuli toimivansa yhä omasta tahdostaan ja omaksi hyödykseen.

Gandalfin vangitseminen

Hieman ennen Sormuksen sodan alkua Saruman lähetti velho Radagast Ruskean (eli Aiwendilin) hakemaan Gandalfia Orthanciin keskustelemaan Sauronin palvelijoiden Mustien Ratsastajien liikkeistä. Radagast löysi Gandalfin juuri hänen lähdettyään Konnusta, ja Gandalf lähti heti paikalla Orthanciin. Ennen lähtöään hän kuitenkin pyysi Radagastia käskemään kaikkia lintuja keräämään tietoja Mustien Ratsastajien liikkeistä ja päämääristä ja lähettämään nuo tiedot Orthanciin. Gandalf saapui 10. Heinäkuuta vuonna 3018 Kolmatta Aikaa Orthanciin. Siellä Saruman puhui Gandalfille suoraan tunnetun makealla kielellään: hän ilmoitti tietävänsä Gandalfin tuntevan Sormuksen olinpaikan ja tarjosi Gandalfille mahtiasemaa itsensä kanssa, Sormus voimana: Saruman julistautui Saruman Moniväriseksi ja Gandalf näki, että hän oli vaihtanut valkoisen kaapunsa väreiltään koko ajan vaihtelevaan ja hylännyt viisauden tien. Gandalf tajusi Sarumanin himoitsevan Sormusta vain itselleen eikä halunnut itsekään Sormuksen herraksi, joten hän kieltätyi paljastamasta Sormuksen olinpaikkaa. Niinpä hänet vangittiin ja vietiin Orthancin torniin, josta Sarumanilla oli tapana katsella tähtiä. Mutta sitten, 18. Syyskuuta Kolmannen Ajan vuonna 3018, tuli kotka Gwaihir Tuulenruhtinas tuomaan viestejä Orthanciin kuten Radagast oli Gandalfin käskystä pyytänyt, ja Gandalf puhui sille ja se kantoi hänet pois Orthancista Rohaniin. Tästä Saruman raivostui, sillä hänen petturuutensa oli nyt tiedettyä.


Sota Rohania vastaan

Saruman oli lähettänyt Rohanin kuninkaan Théodenin luo palvelijansa Gríman, jota Kärmekieleksi kutsuttiin, kuiskimaan Théodenin korvaan häntä heikentäviä ja epätoivoon syökseviä asioita. Se onnistui, ja pian Théoden oli lamaantunut ja pessimistinen, mikä ei rohkaissut liiemmin hänen sotilaitaan. Saruman valmisteli suurta iskua Rohania vastaan. Noihin aikoihin hän oli kaamealla taialla ja viekkaudella saanut aikaan mustainmaalaisten ihmisten ja örkkien risteytyksiä eli puoliörkkejä. Niillä oli paljon sekä ihmisten että örkkien etuja.

Sormuksen saattueen kulkiessa yli Emyn Muilin kukkuloita Sormuksen viejä Frodo Reppuli ja hänen palvelijansa Samvais Gamgi erosivat Saattueesta 26. päivänä Helmikuuta vuonna 3019 Kolmatta Aikaa. Lähes heti sen jälkeen Sarumanin örkkijoukot hyökkäsivät sen kimppuun, hajottivat sen, ja surmasivat Boromirin Denethorin pojan. Saruman oli käskenyt niitä tuomaan mukanaan hobitteja (siinä toivossa että Frodo ja Sormus olisivat mukana), joten ne kaappasivat mukaansa hobitit Meriadoc Rankkibukin ja Peregrin Tukin (Frodon ja Sam olivat onnekseen jo lähteneet). Sarumanin joukot kohtasivat samaan aikaan paikalle hyökänneitä Sauronin örkkejä ja Morian kaivoksista Saattueelle kostamaan tulleita örkkejä. Ne eivät kuitenkaan pystyneet estämään Sarumanin joukkoja viemästä hobitteja Rohanin poikki kohti Rautapihaa, mutta lähtivät itse mukaan. Saruman oli riemuissaan: hän oli varma, että Sormus tulisi noin vain hänen luokseen! Saruman sai kuitenkin pettyä, nimittäin Rohanin ratsastajat saartoivat koko örkkilauman.

Tässä tilanteessa Peregrin yritti suostutella Mordorin örkkien johtajaa päästämään hobitit salaa vapaiksi ja melkein onnistuikin siinä, mutta örkki sen sijaan yritti ottaa hobitit mukaansa ja paeta Rohanin ratsastajien saartorenkaasta. Mutta ulos yrittäessään se kohtasi ratsastajan, laski hobitit maahan, yritti taistella ja kuoli. Silloin jo kätensä vapaiksi saanut Pippin vapautti heidät ja he suojautuivat alkavalta taistelulta Lórienin haltiaviitalla. Tuona päivänä, 29. helmikuuta 3019 KA, Rohanin ratsastajat tappoivat ja polttivat siltä aukealta niin Rautapihan, Mordorin kuin Moriankin örkit.

Saruman aloitti jättihyökkäyksensä Rohania vastaan heti paikalla siinä pelossa että Sormus olisi tuotu Rohanin kuninkaalle Théodenille. Mutta Rohanin joukot olivat valmiina taistoon koska balrogin kanssa taistellut ja kuoleman kautta palannut Gandalf Valkoinen oli kolmen muun Sormuksen ritarin kanssa herättänyt Théodenin apatiasta ja ajanut Kärmekielen pois. Sarumanin ja Rohanin joukot taistelivat Ämyrilinnan taistelun kolmantena päivänä maaliskuuta vuonna 3019 Kolmatta Aikaa Rohanin ikivanhassa linnoituksessa Helmin syvänteessä. Sarumanin joukot olivat paljon suuremmat ja niilllä oli taikoja apunaan. Rohan alkoi jo uupua, kun yhtäkkiä paikalle saapui jättimäinen Fangornin metsästä tulleiden huornien eli liikkuvien puiden armeija. Se nielaisi örkit, mustainmaalaiset ja puoliörkit eikä niitä enää nähty.

Vankina Orthancissa

Mutta vielä suurempi tuho kohtasi itse Rautapihaa: Fangornin entit, puiden ja huornien jättimäiset ja peikkojakin vahvemmat paimenet, joiden metsästä Saruman oli pitkään kaatanut puita, tulivat raivoisana laumana Rautapihaan vanha ja viisas entti Puuparta eli Fangorn johtajanaan. Ne repivät koko kivisen linnoituksen hajalle, tuhosivat Sarumanin vartiot ja saivat lähestulkoon itsensä Sarumanin kiinni, mutta hän ehti paeta Orthanciin. Sitä eivät edes entit saaneet rikki, sillä se oli Gondorin työtä, mutta Saruman ei myöskään päässyt ulos, ja hän kärsi nälkää. Sen jälkeen entit johtivat Rautkymin joen Rautapihaan puhdistamaan maata.

Pian sen jälkeen, 5. maaliskuuta 3019 KA, tulivat paikalle Rohanin kuningas ja Gandalf Valkoinen. Saruman luuli Sormuksen olevan joko Gandalfilla nähtyään hänen uuden ulkomuotonsa ja itsevarmuutensa, tai Théodenilla. Sitten Gandalf käski Sarumanin tulla ovelle. Hän yritti tunnetulla äänellään, joka saatti sitä liian kevytmielisesti kuuntelevan loitsun pauloihin, puhua puolelleen ensin Théodenia ja tämän kieltäydyttyä Gandalfia. Gandalf kieltäytyi tietäen Sarumanin petolliseksi ja Mordorin palvelijaksi, ja tarjosi Sarumanille viimeistä mahdollisuutta tulla ulos Orthancista vapaana menemään minne haluaa - luovutettuaan ensin Gandalfille Orthancin avaimet ja sauvansa. Saruman raivostui näkyvästi, haukkui Gandalfin ja Théodenin ja kieltäytyi. Silloin Gandalf sanoi hänelle olevansa Gandalf Valkoinen ja ottaneensa hänen värinsä. Sen ja Sarumanin petturuuden perusteella Gandalf Valkoinen tuona päivänä erotti Sarumanin Velhojen veljeskunnasta ja Valkoisesta neuvostosta sekä kaiken huipuksi katkaisi Sarumanin sauvan. Saruman uskoi silloin Sormuksen olevan Gandalfilla, koska hän ei uskonut Gandalfin pystyvän moiseen ilman Sitä. Saruman ryntäsi raivoissaan sisään ja juuri sillä hetkellä Gríma Kärmekieli, joka oli aiemmin paennut Rautapihaan, heitti Orthancin palantírin, luullen sitä vain lasipalloksi, kohti Gandalfia. Sarumanin kuultua tästä hän lähes tappoi Kärmekielen, sillä palantír oli hänen ainoa yhdyssiteensä Mordoriin ja ulkomaailmaan.

Saruman näki nälkää ja nukkui hyvin vähän sen jälkeen. Hänen ulospääsyään vartioivat entit. Hän kuitenkin sai ikkunasta puhuttua Puuparralle, ja hänen myrkyllinen äänensä sai Puuparran päästämään hänet ulos. Hän joutui silti luovuttamaan Orthancin avaimet Puuparralle ennen lähtöään, ja sen jälkeen hän ja Kärmekieli joutuivat kulkureiksi.


Kosto Konnulle

Vaikka Sarumanin omat joukot olikin tuhottu, hänellä oli silti vielä yksi oljenkorsi, nimittäin hänen Kontua hallitsemaan lähettämänsä miehet. Hän vihasi hobitteja ja halusi kostaa heille, joten Sauronin tuhoutumisen jälkeen hän vaelsi Kontuun hobittien oleillessa Rivendellissä ja otti siellä valtaa pitävien ihmismiesten päällikkyyden - Lotho Säkinheimo-Reppulin alentuessa nukkehallitsijaksi. Hän sai ihmisiin, jotka pitivät hobitteja pelon ja alemmuudentunteen vallassa, paremman kontrollin kuin Lotho. Hänen yrityksensä päästä Sormuksen herraksi olivat epäonnistuneet juuri hobittien vuoksi, joten hobittien olot kävivät Sarumanin tulon jälkeen yhä tukalammiksi - vain syvissä Suurissa Smialeissaan asuvat Tukit pystyivät vastustamaan ihmisiä.

Pikkuhiljaa Lotho alkoi käydä Sarumanille yhä tarpeettomammaksi, ja lopulta Kärmekieli tappoi hänet. Saruman voi paksusti. Hän sai miehiltään nimen Sarkku, joka tullee alun perin örkkikielen sanasta sharkû eli 'vanha mies'. Hän ei silti uskonut voivansa hallita Kontua loputtomiin, vaan janosikin vain kostoa hobiteille.


Sarumanin kuolema

Mutta sitten saapuivat, ensimmäisenä päivänä marraskuuta 3019 KA, Sormuksen saattueen hobitit ja nostattivat koko Konnun sortajia vastaan. Ihmiset vangittiin ja Saruman syöstiin vallasta, mutta häntä ei tapettu Frodon käskystä. Juuri ennen lähtöään, kolmantena päivänä marraskuuta 3019 KA, hän yritti tappaa Frodon veitsellä, mutta se katkesi Frodon mithril-panssaripaitaan. Silloinkin Frodo kielsi hobitteja tappamasta Sarumania - armosta. Mutta silloin Sarumanin iäti piiskaama palvelija Kärmekieli hyppäsi hänen niskaansa ja katkaisi hänen kurkkunsa, ja hobitit ampuivat Kärmekielen.

Paikalla seisovien kauhuksi kerääntyi Sarumanin ruumiin ympärille harmaa sumu. Se nousi hitaasti korkeuteen kuin savu nuotiosta. Kukkulan ylle muodostui vaalea pilvi joka muistutti käärinliinoihin kiedottua hahmoa. Hetken se leijui paikallaan ikään kuin länteen tähyten, mutta lännestä puhaltava viileä tuuli hajotti sen; kuului kuin huokaus kun se hävisi tyhjyyteen
(TSH III/6.8., Konnun puhdistus)

Yhteenveto: Sarumanin luonnehdintaa

Saruman edustaa Tolkienissa pahan valtaan joutunutta henkilöä, joka ensin alkaa vain himoita pahalla tavalla valtaa itselleen ja sitten onkin jo Pahan pauloissa. Pahan palvoja, kuten itse pahakin, vihaa, pilkkaa mutta salaa kadehtii ja pelkää Hyvän palvelijoita. Kuitenkin Pahan palvojalle käy aina huonosti: se murskataan, karkotetaan kodistaan ja tuhotaan henkisesti, mutta sitä ei Hyvä tapa, sillä Pahan palvoja ei ole itse Paha ja sillä on vielä mahdollisuus muuttua. Se itse kuitenkin aiheuttaa tuhoutumisensa omalla sisäisellä ristiriitaisuudellaan. Tolkienin kirjoissa tämä periaate on lähes kuten Raamatussa.

Tietoja

  • Tekijä: Martti Laitinen
  • Julkaistu alun perin Kontuwikissä
  • Sivu ei ole GFDL-lisensoitu

Mathomin etusivulle