Lohikäärmeet

Kohteesta Kontuwiki
(Ohjattu sivulta Lohikäärme)

Tämä artikkeli käsittelee lohikäärmeitä Tolkienin legendariumissa. Lukeaksesi lohikäärmeistä tarinan Maamies ja lohikäärme maailmassa, katso Lohikäärmeet (Maamies ja lohikäärme).

Lohikäärmeet (engl. Dragons) olivat suuria matelijan kaltaisia olentoja, jotka nähtiin ensimmäisen kerran Beleriandin sotien aikana. Ne tulivat Angbandista ja palvelivat Morgothia. Lähes kaikki ensimmäisen ajan lohikäärmeet surmattiin ajan päättäneessä Vihan sodassa,[1] mutta osa selvisi, ja ne tai niiden jälkeläiset piinasivat Keski-Maan kansoja myös myöhempinä aikoina.

Alkuperä

Harmaiden annaalien mukaan ajatus lohikäärmeistä tuli ensimmäisen kerran Morgothin mieleen vuonna 155 av., kun hän ymmärsi, etteivät hänen örkkiarmeijansa kyenneet vielä murtamaan Angbandin Piiritystä.[2] Ensimmäinen lohikäärme, Lohikäärmeiden isäksi kutsuttu Glaurung ilmestyi Angbandin portista vuonna 260.[3] Julkaistu Silmarillion ei ota kantaa siihen, miten Glaurung sai alkunsa. Vielä 1950-luvun alussa kirjoitetussa tekstissä Tolkien sanoi Morgothin "tehneen" Glaurungin.[4] Näihin aikoihin Tolkien kuitenkin omaksui näkemyksen, jonka mukaan Morgoth ei kyennyt luomaan eläviä olentoja. Mainittuun käsikirjoituksen kohtaan hän kirjoitti (juuri ja juuri luettavissa olevan) muistiinpanon: "Glaurungin täytyy olla paha henki [??joka asuu käärmeen hahmossa]."[5]

Lohikäärmeiden kehitys

Glaurung ei pystynyt vielä lentämään, mutta Vihan sodassa nähtiin ensimmäinen lentävä lohikäärme, Ancalagon Musta, jonka Eärendil surmasi.[6]

Tämän jälkeen lohikäärmeistä kuullaan vasta kolmannella ajalla, kun Harmaavuorilla asuneet kääpiöt joutuivat sotaan sinne pohjoisen autiomailta hyökänneitä lohikäärmeitä vastaan.[7] Kun suuri hyykäärme surmasi Durinin heimon kuninkaan Dáin I:n vuonna 2589 ka., kääpiöt muuttivat takaisin Ereborille,[7] mutta sinne hyökkäsi lentävä lohikäärme Smaug Kultainen vuonna 2770.[8]

Smaug oli viimeinen tunnettu lohikäärme ja Ancalagonin lisäksi ilmeisesti ainoa varmasti lentokykyiseksi tiedetty. Dáin I:n surmannut hyykäärme oli ilmeisesti "kylmä" eli se ei todennäköisesti pystynyt syöksemään tulta. Näistä lohikäärmeistä tiedetään vain vähän, mutta ainakin Tolkienin legendariumin ensimmäiseen vaiheeseen kuuluvassa Kadonneitten tarujen kirjan kertomuksessa Turambar and the Foalókë kerrotaan seuraavaa:

"Monet ovat lohikäärmeet, jotka Melko on päästänyt valloilleen maailmaan, ja jotkut ovat muita mahtavampia. Vähemmän mahtavat – ja kuitenkin ne olivat hyvin suuria tuon ajan ihmisten rinnalla – ovat kylmiä luonnoltaan niin kuin käärmeet[9], ja monilla niistä on siivet, joiden avulla ne liikkuvat hyvin kovaäänisesti ja nopeasti; mutta mahtavammat ovat kuumia ja hyvin raskaita ja hidasliikkeisiä, ja jotkut syöksevät liekkejä..."[10]

Kolmannen nimeltä tunnetun lohikäärmeen, Scathan (jonka ihmismies Fram surmasi), olemuksesta ei tiedetä juuri muuta kuin että Nargothrondin aarteet itselleen haalineen Glaurungin ja Ereborin kullan päällä maanneen Smaugin tavoin sekin kokosi ryöstösaaliista itselleen aarteen jota se vartioi mustasukkaisesti.[11]

Lohikäärmeiden lajeja ja nimityksiä

Nimeltä tunnetut lohikäärmeet

Lähteet

Apuna käytetty: Tolkien Gatewayn ja Tolkiendili Encyclopédien artikkelit (ks. kielilinkit).

Viitteet

  1. Silm. 24, Eärendilin matka ja Vihan sota, s. 317 / ***.
  2. HoMe XI, s. 46. Julkaistussa Silmarillionissa kerrotaan vain, että Morgoth "hautoi sydämessään uusia suunnitelmia" (Silm. 13, Noldorin paluu, s. 142 / ***).
  3. HoMe XI, s. 46; Silm. 13, Noldorin paluu, s. 142–143 / ***.
  4. HoMe XI, s. 150.
  5. HoMe XI, s. 150 ("Glaurung must be a demon [??contained in worm form].").
  6. Silm. 24, Eärendilin matka ja Vihan sota, s. 316-317 / ***.
  7. 7,0 7,1 TSH, liite A III, "Durinin heimo", s. *** / *** / *** / *** / 1108 / ***.
  8. TSH, liite A III, "Durinin heimo", s. *** / *** / *** / *** / 1109 / ***; Hobitti I, Odottamaton juhla, s. *** / *** / *** / 31-33 / ***.
  9. Alkutekstissä snakes and serpents.
  10. HoMe II, s. 96-97.
  11. TSH, liite A II, "Eorlin huone", s. 456 / *** / *** / *** / *** / ***. Katso myös artikkelit Glaurung ja Smaug.

Aiheesta muualla

Tämä artikkeli kaipaa tarkistamista tai täydennystä.
Voit auttaa Kontuwikiä laajentamalla artikkelia