Kurjenmiekkakenttien murhenäytelmä (KTK)

Kohteesta Kontuwiki

Kurjenmiekkakenttien murhenäytelmä (engl. The Disaster of the Gladden Fields) on Keskeneräisten tarujen kirjan kolmannen osan ensimmäinen luku,[1] jossa kerrotaan miten Isildur ja hänen poikansa kaatuivat Kurjenmiekkakentillä taistelussa örkkejä vastaan ja miten Sormusten sormus hukkui Anduiniin.[2] Luvussa on myös liite Númenorin pituusmitat.[3]

Tarinan syntyhistoriasta

J. R. R. Tolkienin yksityiskohtainen kertomus Isildurin ja hänen poikiensa tuhosta ja Sormuksen katoamisesta Kurjenmiekkakentillä vuonna 2 ka. kuuluu Christopher Tolkienin mukaan hänen isänsä "Keski-Maata käsittelevien kirjoitusten viimeiseen vaiheeseen"[4] eli 1960-luvun loppuun tai 1970-luvun alkuun.[5] Sen tarkka kirjoittamisajankohta ei kuitenkaan ole tiedossa.[4]

Tarinasta on olemassa kaksi versiota, ensimmäinen raakaversio kertoo ylimalkaisesti koko tarinan; siitä muokattu yksityiskohtainen versio (johon on tehty runsaasti muutoksia) katkeaa hetkeen jolloin Elendur käskee isäänsä pakenemaan ennen örkkien viimeistä hyökkäystä.[4] Tämä tapahtuma on kerrottu Keskeneräisten tarujen kirjan sivulla 375 / 317; itse tarina loppuu vasta sivulla 380 / 328, joten ilmeisesti C. Tolkienin sanat "Toimittajalla on ollut vain vähän työtä"[4] pitävät sisällään sen julki lausumattoman tosiseikan, että julkaistu teksti on yhdistelty näistä kahdesta.

Lisäksi on huomattava, että tekstin loppuosa[6] on erotettu edeltävästä osuudesta väliotsikolla Isildurin kuolemasta kertovan tarun lähteet.

Tarinan esittely[7]

Kun Sauron oli voitettu ja Sormus otettu häneltä pois, palasi Isildur, Elendilin perijä takaisin Gondoriin. Siellä hän otti Arnorin ja Gondorin kuninkuuden itselleen ja julisti hallitsevansa kaikkia dúnedainia pohjoisessa ja etelässä. Vuoden verran hän vietti Gondorissa järjestellen valtakunnan asioita. Viimein hän halusi lähteä Arnorin pohjoisvaltakuntaan ja käydä matkalla Imladrisissa (Rivendellissä), sillä sinne hän oli jättänyt vaimonsa ja nuorimman poikansa. Mutta hän halusi myös neuvotella Elrondin kanssa mahdollisimman pian. Matka oli hyvin pitkä, noin 150 peninkulmaa (1500 km); mutta Sauron oli kukistettu, eikä hän pelännyt muuta kuin säitä ja väsymystä. Viimein Kolmannen Ajan toisen vuoden lopulla lähti Isildur kahdensadan miehen kanssa matkaan kohti Imladrisiä. Hänen mukanaan lähtivät myös hänen kolme poikaansa, Elendur, Aratan ja Ciryon.

Kun kaksi kolmannesta matkasta oli taitettu, marssivat he Kurjenmiekkakenttien laitamilla. Päivä oli jo kallistumassa iltaan, kun he kuulivat örkkien sotahuutoja ja näkivät niiden hyökkäävän metsästä. Koska oli jo hämärä örkkien määrää saattoi vain arvailla, mutta jokatapauksessa niitä oli moninkertainen määrä dúnedainiin nähden, ehkäpä jopa kymmenkertainen määrä. Vaikka Liitto oli murskannut Sauronin joukot vain vähän aiemmin, oli ilmeisesti tämä örkkijoukko jäännyt huomaamatta. Isildur kääntyi aseenkantajansa puoleen ja luovutti hänelle ison huotran ja Elendilin miekan Narsilin kappaleet (miekka, joka Sormuksen Sodan aikana taottiin uudestaan ja jota Aragorn käytti). Isildur käski miehen paeta miekan kanssa ja varjella sitä kaikin tavoin joutumasta vääriin käsiin.

Örkkien ylivoima oli niin suuri, että ne lopulta pääsivät voitolle, vaikka dúnedain taistelivat urheasti. Silloin tuli Elendur Isildurin luokse ja käski häntä lähtemään, sillä Isildurilla oli mukanaan Suurin Sormus eikä se saisi joutua örkkien käsiin. Niin Isildur pisti Sormuksen sormeensa ja jätti miehensä. Hän juoksi pitkän matkan ja viimein yön pimeydessä hän saapui Anduin-joen rannalle. Nopeasti hän riisui varusteensa ja sukelsi veteen. Viimein kun hän oli päässyt jo melkein vastarannalle, hän tajusi, että Sormus oli poissa.

Sattumalta, tai sitten ei, se oli luiskahtanut hänen sormestaan ja vajonnut veteen josta hän ei milloinkaan voinut toivoa sitä löytävänsä.[8]

Hän nousi ylös vedestä ja hän oli vain pieni hylätty olento eksyksissä Keski-Maan erämailla. Mutta siellä oli yösilmäisiä örkkejä vartiossa ja ne ampuivat myrkkynuolensa kohti häntä.

...nuolet lävistivät Isildurin sydämen ja kurkun ja ääneti hän kaatui takaisin veteen. – – Niin meni pois isännättömän Sormuksen pahuuden ensimmäinen uhri: Isildur, dúnedainin toinen kuningas, Arnorin ja Gondorin valtias, viimeinen sillä maailmanajalla.[9]

Kurjenmiekkakenttien murhenäytelmä on taruista ehjimpiä, se ei lopu kesken eikä siitä ole monta versiota. Tämä taru on sitä totuttua Tolkienia: se on dramaattinen, juhlallinen ja hyvin kerrottu, eikä ristiriitoja juurikaan ole. Jopa se selvitetään, mistä Isildurin kohtalo on tullut yleiseen tietoon, eli tarun lähteet. Suosittelen lämpimästi kirjan lukemista kaikille, jotka tuntevat Tolkienin tuotantoa ja haluavat lukea sitä vielä lisää.

Liite: Númenorin pituusmitat

Kertomuksen liitteenä on neljän sivun mittainen, eri lähteistä koottu liite Númenorin pituusmitat.[10]

Viitteet

Aiheesta muualla

Tämä artikkeli ei ole käytettävissä GFDL-lisenssillä.