Keskustelu:Yli sumuisten kylmien vuorien noiden

Kohteesta Kontuwiki

Runojen sisällyttäminen artikkeliin sekä eri laitosten sivunumerot

Tolkien Gatewayn esimerkin[1] mukaisesti olisi ilahduttavaa lisätä artikkeliin itse laulu, mutta tämä ei taida olla hyvien tekijänoikeussäädösten mukaan suotavaa, vai miten on? Toisekseen, en tähän vuorokauden aikaan osannut oivista legendoistakaan kirjata laitosten välisiä eroavaisuuksia sivunumeroissa - palaan asiaan viikolla, ellei joku uuttera sielu ehdi edelleni.

--Eruthol 31. lokakuuta 2016 kello 00.32 (EET)

Eri laitosten sivunumeroiden lisääminen on jokseenkin vaivalloista puuhaa, ja olen itse koettanut pitää ensisijaisena uusimpia laitoksia (TSH:n vuoden 2007 yksiosainen ja Hobitin 3. laitoksen 3. painos) mutta jos jostakin syystä käytössäni on ollut vain jokin (mikä tahansa) muu laitos, sitten se ja kenties "kaipaa täydennystä" -malline artikkelin loppuun muokkauskommenttiin liitettyine saatesanoineen lisäystarpeista.
Runojen ja laulujen sanojen lisäämisestä muutkin voisivat sanoa mielipiteensä, oma kantani on se, että kokonaisia tekstejä en laita artikkeleihin nimenomaan tekijänoikeussyistä muuten kuin jos niihin liittää niin paljon kommentteja, että tekstin lisääminen tuntuu perustellulta, esim. artikkelissa Tie vain jatkuu jatkumistaan. Tolkien Gateway on aika hölläkätinen tämän suhteen, he pitävät sallittuna -- lähinnä yhdysvaltalaisten säännösten perusteella -- myös monien meiltä puuttuvien kuvien lisäämistä. Esimerkiksi vaikkapa J.R.R. Tolkien - Ambarkanta Map I.jpg lisenssitekstillä "This work is copyrighted and owned by the Tolkien Estate. It is believed that the use of this image, on the not-for-profit educational Tolkien Gateway website, qualifies as fair use under copyright law in the United States of America." -- Olen joskus kiertänyt tätä sääntöä siten, että olen linkittänyt "Aiheesta muualla" -otsikon alla Tolkien Gatewayn kuvaan (kuten tässä Ambarkantan kaavio I:n tapauksessakin) vaikka sekin on hieman kolottanut omaatuntoa. Turhaan? --Tik (keskustelu) 31. lokakuuta 2016 kello 10.48 (UTC)
P.S. On aina parempi saada uusi artikkeli alkuun ei-aivan-täydellisillä lähteillä (jopa ilman lähteitä) kuin jäädä sitä paitsi. Meillä on yhä runsaasti täysin lähteettömiä artikkeleita etenkin Kontuwikin alkuajoilta ja vielä enemmän artikkeleita, joihin lähteet on merkitty aika summittaisesti, joten ilmoitettujen lähteidän vähyys tai puuttuminen ei ole mikään este uuden artikkelin luomiselle. --Tik (keskustelu) 31. lokakuuta 2016 kello 10.59 (UTC)