John Callen

Kohteesta Kontuwiki
John Callen Hobbitcon III:ssa (6.4.2015, Bonn, Saksa). Kuva: Malachi108 / Wikimedia Commons

John Callen (s. 4.11.1946, Lontoo) on uusiseelanti­lainen näyttelijä, ääninäyttelijä ja ohjaaja. Hän esitti kääpiö Óinia Peter Jacksonin Hobitti-elokuvissa.

Callen muutti vanhempiensa kanssa Uuteen-Seelantiin 16-vuotiaana. Hänen ensimmäinen työpaikkansa oli copywriterina radioasemalla; tämän jälkeen hän siirtyi journalismin pariin, mutta harrasti koko ajan näyttelemistä. 1970-luvun alussa hän alkoi toimia ääninäyttelijänä, ja pääsi vähitellen mukaan myös ammattiteattereiden toimintaan sekä näyttelijänä että ohjaajana. Tämän lisäksi hän on ohjannut televisiosarjoja, radiokuunnelmia, mainoksia sekä muutaman elokuvan. Ääninäyttelijänä hän on ollut mukana oman kertomansa mukaan tuhansissa tuotannoissa, mukaan lukien 150 dokumenttiohjelmaa.

Callen asuu Aucklandissa ja hän on naimisissa Uuden-Seelannin valtiollisen televisioyhtiön TVNZ:n tuottajan Judi Callenin kanssa.

Lähteet

Tämä artikkeli kaipaa tarkistamista tai täydennystä.
Voit auttaa Kontuwikiä laajentamalla artikkelia