Jättiläiset

Kohteesta Kontuwiki

Tämä artikkeli käsittelee Keski-Maan jättiläisiä. Maamiehen ja lohikäärmeen jättiläisistä on oma artikkelinsa Jättiläiset (Maamies ja lohikäärme).

Jättiläiset (engl. giants) mainitaan useasti Keski-Maan taruissa, mutta juuri mainintoja tarkempia selityksiä niistä ei anneta – kuten mistä ne ovat peräisin tai miltä osin niistä kerrotut tarinat ylipäätään ovat tosia. Ainoastaan Hobitissa todella nähdään jättiläisiä, kun Sumuvuorten kivijättiläiset paiskovat ukonilmalla kivenlohkareita pakottaen Thorinin retkueen hakemaan suojaa.[1]

Jättiläiset esiintyivät Gandalfin hobiteille kertomissa tarinoissa lohikäärmeiden, hiisien ja prinsessojen rinnalla,[2] ja pähkäillessään erästä Klonkun esittämää arvoitusta Bilbo "yritti palauttaa mieleensä kaikkia niiden jättiläisten ja hirvitysten nimiä joista tarinoissa kerrotaan". Ainakin Bilbon hakemissa tarinoissa jättiläiset olivat selvästi vaarallisia olentoja (kyseisessä Klonkun arvoituksessa haetaan jotakin, joka hävittää ja tuhoaa kaiken – oikea vastaus on tietysti aika); suomennoksesta on jäänyt pois detalji, jonka mukaan Bilbon muistelemien jättiläisten ja hirvitysten (engl. ogres) nimetkin olivat kauheita (horrible).[3] Toisaalta Gandalf aprikoi, löytäisikö "jonkun jotakuinkin kunnollisen jättiläisen" sulkemaan hiisien pääoven Ylä-Solassa,[4] eivätkä kiviä viskovat kivijättiläiset oikeastaan vaikuta varsinaisen pahantahtoisilta, kun ne leikkivät keskenään piittaamatta Thorinin retkueesta (ja luultavasti sitä edes huomaamatta).[1]

Hobittien tarinoissa (ainakin tietynlaisia) jättiläisiä kutsuttiin ilmeisesti myös puumiehiksi (engl. Tree-men), kuten käy ilmi Samvais Gamgin keskustellessa Konnun rajoilla nähdyistä merkillisyyksistä muutaman muun hobitin kanssa Vihreän lohikäärmeen majatalossa Sormuksen sodan alla: "Mutta entäs sitten puumiehet, jättiläiset tai miksi niitä sanoisi?" hän kysyy muilta, kun maininta lohikäärmeistä on ohitettu naureskellen lastensatuna, ja kertoo sitten serkkunsa Halin nähneen Pohjannummilla kävelevän olennon, joka oli jalavan kokoinen ja otti seitsemän sylen askelia.[5] Monesti tämän on Tolkien-harrastajien keskuudessa tulkittu olevan viittaus entteihin.

Jättiläiset esiintyivät myös ihmisten taruissa. Tolkienin Sormusten herran kääntäjille laatimien ohjeiden luonnoksiin sisältyy kertomus Tarlangin niskan ja sen viereisten, Valkoisten vuorten päälinjasta irtautuvien vuorenhuippujen synnystä: gondorilaisen uskomuksen mukaan jättiläiset rakensivat muinaisina aikoina Valkoiset vuoret pitämään ihmiset loitolla omasta maastaan meren rantamilla. Erään Tarlang-nimisen jättiläisen kerrottiin urakan aikana kompastuneen kantamuksineen ja kuolleen, minkä jälkeen muut jättiläiset käyttivät sen ruhoa vuorten rakennusmateriaalina.[6] Rohanissa puolestaan uskottiin, että "Gondorin kaukaisen kukoistuksen aikaan olivat merikuninkaat rakennuttaneet [Ämyrilinnan linnoituksen] jättiläisten avulla".[7] Myös Minas Tirithin kuvauksessa kertoja mainitsee jättiläiset: "näytti kuin Kaupunkia ei olisi rakennettu vaan sen olisivat jättiläiset muotoilleet maan luusta".[8] Tästä kohdasta Hammond ja Scull toteavat, että myös anglosaksien aikakaudella Britanniassa varhaisempien kulttuurien jälkeensä jättämiä rakennelmia ja raunioita pidettiin usein jättiläisten rakentamina[9] – vaikka tämä vertaus meidän maailmaamme sopisi vielä paremmin Ämyrilinnan tapaukseen.

Viitteet

  1. 1,0 1,1 Hobitti IV, Vuoren alla ja päällä, s. *** / 65 / *** / *** / ***
  2. Hobitti I, Odottamaton juhla, s. *** / 11 / *** / *** / ***
  3. Hobitti V, Arvoituksia pimeässä, s. 87 / 85 / 91 / 89 / 91. Huom. ogres on suomennettu "hirmuiksi" Hobitin ensimmäisessä ja tarkistetussa (Tove Janssonin kuvituksella varustetussa) laitoksessa, "hirvityksiksi" kolmannessa, tarkistetussa laitoksissa.
  4. Hobitti VI, Ojasta allikkoon, s. *** / 102 / *** / *** / ***
  5. TSH I/1.2., Menneisyyden varjo, s. *** / *** / *** / *** / 56–57 / ***
  6. RC, s. 536
  7. TSH II/3.7., Helmin syvänne, s. *** / *** / *** / *** / 548 / 451
  8. TSH III/5.1., Minas Tirith, s. *** / *** / *** / *** / 777 / ***
  9. RC, s. 514