Ikitalvi

Kontuwiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Ikitalvi (engl. Long Winter) oli kolmannen ajan vuosien 2758-2759 ankara talvi, jonka tiedetään koetelleen erityisesti Rohania ja Eriadoria. Etelämpänä Gondorissa olosuhteet olivat siedettävämmät.[1]

Rohan oli lumen peitossa marraskuusta 2758 maaliskuuhun 2759, ja nälänhätä vallitsi pitkään talven jälkeenkin. Kuningas Helm oli talven ajan mustainmaalaisten valloittajien piirittämänä Ämyrilinnassa, ja hän kuoli talven aikana. Vasta keväällä rohanilaiset onnistuivat karkottamaan maahantunkeutujat.[2]

Konnussa Ikitalvea kutsuttiin nimellä Vaivojen vuodet (joiden katsotaan kestäneen vuoteen 1160 kl. (= 2760 ka.) saakka), ja silloin tuhansia hobitteja kuoli kylmyyteen ja nälkään,[3] mutta Gandalf tuli heidän avukseen.[4] Ilman häntä hobittien koettelemukset olisivat epäilemättä olleet vielä suuremmat. Ikitalvi koetteli varmaan myös esimerkiksi Briimaan kyliä, mutta niiden kärsimistä menetyksistä ei ole tietoa.

Suomennoksesta

Suomennoksissa esiintyy englanninkieliselle nimelle Long Winter useita eri käännöksiä: Tarun Sormusten herrasta prologissa Tuima talvi,[5] liitteissä Ikitalvi[6] ja Keskeneräisten tarujen kirjassa Pitkä Talvi.[7] Näistä otsikkona käytetty Ikitalvi lienee suositeltavin. Ainakin Tuiman talven käyttöä tulisi välttää tässä yhteydessä, sillä sitä käytetään jo erillisen termin Fell Winter suomennoksena.[8]

Viitteet

  1. TSH, liite A I, "Númenorilaiset kuninkaat", s. *** / 911 / *** / *** / 1087-1088.
  2. TSH, liite A II, "Eorlin huone", s. *** / 922 / *** / *** / 1102-1103; KTK 3.V, Taistelut Rautkymin Kahlaamolla, s. 510.
  3. TSH, Prologi hobiteista ja muustakin, s. *** / *** / *** / *** / 17; KTK 3.III, Ereborin-retki, s. 450-451.
  4. TSH, liite B, "Vuosien kirja", s. *** / 938 / *** / *** / 1126; KTK 3.III, Ereborin-retki, s. 450-451.
  5. TSH, Prologi hobiteista ja muustakin, s. *** / *** / *** / *** / 17
  6. TSH, liite A II, "Eorlin huone", s. *** / 922 / *** / *** / 1102-1103; TSH, liite B, "Vuosien kirja", s. *** / 938 / *** / *** / 1126.
  7. KTK 3.III, Ereborin-retki, s. 450; KTK 3.V, Taistelut Rautkymin Kahlaamolla, s. 510; KTK, Sanasto, s. 604 s.v. Pitkä Talvi.
  8. Ks. artikkelit Tuima talvi (ensimmäinen aika) ja Tuima talvi (kolmas aika).