Haltioiden ja Sauronin sota

Kontuwiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Haltioiden ja Sauronin sota (engl. War of the Elves and Sauron)[1] oli Keski-Maassa vuosina 16931701 ta. käyty sota, johon Sauron ryhtyi, kun hänen suunnitelmansa saada haltiat valtaansa mahtisormusten avulla ei onnistunut.

Sodan kulku

Sauron oli teeskennellyt ystävyyttä Eregionin haltiaseppien (Gwaith-i-Mírdain) kanssa ja valmistanut heidän kanssaan mahtisormuksia, mutta hän paljastui, kun hän pani Sormusten sormuksen käteensä noin vuonna 1600 ta. Haltiat ottivat omat sormuksensa pois kädestään ja Sauron lähti itään[lähde?] keräämään joukkojaan. Viimein vuonna 1693 sota syttyi ja Kolme sormusta kätkettiin. Vuonna 1695 Sauron hyökkäsi Eriadoriin. Haltiat eivät kuitenkaan olleet jääneet toimettomiksi, vaan Gil-galad oli lähettänyt Númenoriin viestejä ja pyytänyt apujoukkoja.[2][3][1]

Aluksi sotaonni oli Sauronin puolella. Sauronin joukot marssivat Calenardhonin läpi ja hyökkäsivät Eregioniin, joka sortui vuonna 1697 ta. Gil-galadin Lindonista Celebrimborin avuksi lähettämä, Elrondin johtama sotajoukko ei ehtinyt paikalle ennen kuin Sauron oli jo piirittänyt kaupungin. Elrondin ja Celebrimborin yhdistynyt armeija jäi ulos kaupungista, joka tuhottiin täysin. Celebrimbor jäi vangiksi ja kidutettavaksi. Hän paljasti Sauronille, ketkä olivat saaneet kääpiöiden Seitsemän sormusta. Sitten Sauron antoi surmata Celebrimborin ja nosti sotalipukseen keihään päässä hänen nuolien lävistämän ruumiinsa.[2][1]

Eregionin hävityksen jälkeen Morian kääpiöt sulkivat porttinsa, mutta kuningas Durin III lähetti armeijan auttamaan Elrondia, joka kääpiöiden ja Lothlórienista sapuneen Amrothin avulla onnistui vetäytymään pohjoiseen Eregionista pakoon päässeiden noldorin kanssa. Eloonjääneiden kanssa Elrond perusti Imladrisin (Rivendell) turvapaikan Sumuvuorten laaksoon; se kesti Sauronin hyökkäykset ja sitoi osan Sauronin joukoista, jotka eivät päässeet täysimääräisinä jatkamaan voittokulkuaan kohti Lindonia.[2]

Kuitenkin vuonna 1699 Sauronin joukot valloittivat koko jäljelle jääneen Eriadorin; ainoastaan Gil-galadin valtakunta Lindon pysyi (Imladrisin ja Lothlórienin lisäksi) haltiain käsissä.[2][1]

Sotaonni kääntyi kuitenkin vuonna 1700, kun Númenorista saapui Tar-Minastirin lähettämä suuri laivasto Lindoniin. Sauron oli jo edennyt Lhûn-joelle saakka ja hänen lisäjoukkonsa olivat etenemässä pohjoiseen Tharbadin kohdalla.[2][4][1][5][6][7]

Viime hetkellä apuun saapuneet númenorilaiset ja haltiat löivät Sauronin samana vuonna. Númenorilaisten laivastoa johti amiraali Ciryatur, jonka armeija jakautui kahteen osaan: Ciryatur itse laski maihin Harmaissa satamissa, mutta osa laivoista rantautui Gwathlón (Harmaavirta) suulle. Gwathlón taistelussa Sauron kärsi murskatappion ja oli vähällä jäädä itse vangiksi. Vuonna 1701 Sauron joutui vetäytymään koko Eriadorista. Viimeinen isku hänen vähiin huvenneita joukkojaan vastaan tehtiin Calenardhonin itäpuolella, ja Musta ruhtinas pakeni vain henkivartiostonsa saattamana kohti seutua, joka myöhemmin sai nimen Dagorlad. Sieltä hän palasi Mordoriin hautomaan kostoa.[2][1]

Imladrisia piirittäneet joukot jäivät nyt Elrondin ja Gil-galadin armeijoiden pihteihin ja ne tuhottiin täysin. Viimein oli koko Eriador vapaa vihollisista. Seurasi pitkä rauhan kausi, jonka aikana Sauron tyytyi kasvattamaan valtaansa idässä, kunnes hän 2000-luvulla taas aloitti tunkeutumisen länteen.[2]

Tar-Minastir vai Minastir númenorilaisten komentajana?

Tarun Sormusten herrasta Liite A I[8] ja Liite B[9] kertovat selvästi, että númenorilaisten laivaston lähetti kuningas Tar-Minastir, samoin teksti "Galadrielista ja Celebornista";[10] Keskeneräisten tarujen kirjan luvussa Elrosin perilliset[11] on kuitenkin tämän kanssa ristiriitainen tieto siitä, että Númenorin kymmenes hallitsija, kuningatar Tar-Telperien luovutti valtikkansa pojalleen Minastirille vasta vuonna 1731 ta., jolloin hän kuoli.[12] Näin ollen Minastir olisi ollut vasta kuningattaren vallanperijä käydessään sotaretkellä Keski-Maassa.

Christopher Tolkien toteaa,[13] että hän ei pysty selittämään tätä ristiriitaa. KTK:sta ei ole löytynyt selkeää mainintaa siitä, onko Elrosin perilliset myöhäisempi kuin Taru Sormusten herrasta, mutta viitteistä[14] saa sellaisen kuvan, että se on kirjoitettu tai ainakin viimeistelty TSH:n ilmestymisen jälkeen. Näin ollen vuosiluku 1731 olisi kirjailijan viimeisin sana kysymykseen, mutta epähuomiossa tehdyn virheen mahdollisuutta tai kronologian kesken jääneen muutosprosessin olemassaoloa ei myöskään voi sulkea pois. Tar-Minastirin kohdalla Elrosin perillisissä[15] mainitaan vain, että "Hän lähetti suuren laivaston Gil-galadin avuksi ensimmäisessä sodassa Sauronia vastaan." – Voisiko tämä tarkoittaa myös sitä, että Tolkien ajatteli muuttaa kyseisen sodan myöhempään ajankohtaan? Vai jättääkö hän vain mainitsematta, että Tar-Minastir ei ollut tuolloin vielä ottanut valtikkaa vastaan? Toisaalta, jos Tar-Telperien oli tuolloin yhä hallitsijana, sotajoukon lähettäjäksi olisi pitänyt mainita ilman muuta hänet eikä Minastir.

Luonnollisin ratkaisu kysymykseen olisi pitää Tar-Telperienin kuolemaa vasta vuonna 1731 ta. virheenä Elrosin perillisissä, sillä kuningas Tar-Minastir sotajoukon lähettäjänä sotaan joka loppui vuonna 1701 esiintyy niin monessa kertomuksessa, että sen sovittaminen yhteen annaalin vuosilukujen kanssa olisi paljon vaikeampaa, ellei mahdotonta.

Viitteet

  1. 1,0 1,1 1,2 1,3 1,4 1,5 TSH, liite B, "Vuosien kirja", s. *** / *** / 452–453 / *** / *** (vuodet n. 1600, 1693, 1[695], 1[697], 1699, 1700, 1701).
  2. 2,0 2,1 2,2 2,3 2,4 2,5 2,6 KTK 2.IV, Galadrielin ja Celebornin tarina, s. 325–328.
  3. Silm., Mahtisormukset ja kolmas aika, s. 358–359 / ***.
  4. TSH, liite A I, "Númenorilaiset kuninkaat", s. *** / *** / 389 / *** / ***.
  5. Silm., Mahtisormukset ja kolmas aika, s. 361 / ***.
  6. Silm., Akallabêth, s. 333 / ***.
  7. KTK 2.III, Elrosin perilliset, s. 301.
  8. TSH, liite A I, "Númenorilaiset kuninkaat", s. *** / 897 / *** / *** / ***.
  9. TSH, liite B, "Vuosien kirja", s. *** / 934 / *** / *** / ***.
  10. KTK 2.IV, Galadrielin ja Celebornin tarina, s. 327.
  11. KTK 2.III, Elrosin perilliset, s. 289–310.
  12. KTK 2.III, Elrosin perilliset, s. 301, 308 [viite 9].
  13. KTK 2.III, Elrosin perilliset, s. 308 [viite 9].
  14. KTK 2.III, Elrosin perilliset, s. 306–310.
  15. KTK 2.III, Elrosin perilliset, s. 301.

Tämä artikkeli kaipaa tarkistamista tai täydennystä.
Voit auttaa Kontuwikiä laajentamalla artikkelia