Haltiakielet

Kontuwiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Haltiakielet (engl. Elvish languages/tongues) polveutuvat ensimmäisten haltioiden Cuiviénenilla luomasta kielestä.

Tarussa Sormusten herrasta esiintyy kaksi haltiakieltä, jotka kummatkin kuuluvat eldarin kieliin: quenya ja sindar. Quenyaa ovat esimerkiksi nimet Elessar, Elendil ja Númenor; sindaria ovat Aragorn, Galadriel, Denethor ja Mordor.

Kielet

Historia

Haltiakielten sukupuu Tarun Sormusten herrasta jälkeisellä kaudella Benct Philip Jonssonin mukaan.[1] Tähdellä merkityt nimet ovat peräisin Jonssonilta.

Tolkienin lähtökohta kielten keksimiseen oli kielihistoriallinen, joten hän suunnitteli yllä lueteltujen haltiakielten lisäksi kunkin kielen kehityksen alkuperäisestä kantakielestä.[2] Kielten historia seuraa pääpiirteittäin haltiakansojen jakautumista. Kirjoituksessa Dangweth Pengoloð taruntietäjä Pengolodh toteaa: "suurten etäisyyksien erottamat quendin sukukunnat joutuivat erilleen myös kielensä puolesta: avari eldarista; ja teleri muusta eldarista; ja Keski-Maassa asuneet sindar niistä teleristä, jotka saapuivat lopulta Amaniin; ja noldorin maanpakolaiset niistä, jotka jäivät valarin maahan".[3]

Nimettyjä vaiheita kielten varhaisessa kehityksessä ovat alkuhaltiakieli (Primitive Quendian, alkuperäinen kaikille haltioille yhteinen kieli), kantaeldar (Common Eldarin, Suuren matkan aikana puhuttu kieli) ja kantateleri (Common Telerin, teleriläisten kielten kantakieli). Kaikki nämä kielimuodot edelsivät kirjoitustaidon keksimistä, eivätkä haltiat kyenneet myöhempinä aikoina muistamaan, millaista kieltä he olivat ennen puhuneet (ks. Dangweth Pengoloð). Siksi kielten historiasta kiinnostuneiden eldarin taruntietäjien täytyi rekonstruoida kantakielet samanlaisin menetelmin, joita kielitieteilijät ovat todellisessakin maailmassa käyttäneet. Tolkienin mainitsemat kantaeldarilaiset ym. muinaissanat onkin merkitty asteriskilla sen osoittamiseksi, että kyseessä ovat oletetut muodot, joita ei esiinny kirjoitetuissa lähteissä.

Tolkienin julkaistuihin kirjoituksiin ei ainakaan vielä vuonna 2007 sisältynyt kielten sukupuuta Tarun Sormusten herrasta jälkeiseltä kaudelta.[1] Jonssonin oheisessa kaaviossa on otettu huomioon paitsi jako eldarin ja avarin kieliin, myös se, että Tolkien ajatteli kielten mahdollisesti jakautuneen jo tätä ennen[4] "P-kieliin" (joissa on tapahtunut äänteenmuutos *kw > *p) ja "Q-kieliin" (joissa muutosta ei ole tapahtunut).

Aikaisempia kehitysvaiheita

Varhaisimmassa vaiheessa (Kadonneitten tarujen kirja, Qenya Lexicon, Gnomish Lexicon) vain kahdesta kielestä on varsinaista kuvausta, vaikka muitakin mainitaan nimeltä:

1920-luvun sanalistoissa myös telerin ja Suurille Maille (Keski-Maahan) jääneiden ilkorindi-haltioiden kielistä annetaan esimerkkejä:[5][6]

Noin vuonna 1937 kirjoitetuissa, haltiakielten tärkeimpiä äännelakeja esittelevissä taulukoissa (Comparative Tables)[7] esiintyvät seuraavat kielet. Tähdellä merkityistä kielistä on lisäksi esimerkkejä Etymologies-sanastossa, jonka Tolkien kirjoitti pian taulukoiden jälkeen.[8]

  • Q(u)enya*
  • Lindarin(*)
  • Noldorin*, aikaisempi muoto Old Noldorin*
  • Telerin*
  • Ilkorin*/Doriathrin*
  • Danian (Danian [Ossiriandic]*, East Danian, Taliska)
  • Avarin (West Avarin, North Avarin, East Avarin)

Tutkimuksen historiaa

Haltiakielet herättivät monien lukijoiden mielenkiinnon heti Sormuksen ritarien ilmestyttyä 1954, mutta aluksi kieliä tutkittiin enimmäkseen yksityisesti eikä tuloksia julkaistu. Tilanne muuttui 1960-luvun puolivälin jälkeen, kun Taru Sormusten herrasta kasvatti suosiotaan ja Tolkien-fanien yhdistyksiä perustettiin. Varhaisia Tolkienin kieliä käsitteleviä lehtiä olivat Parma Eldalamberon (perustettu 1971) ja Tolkien Language Notes (1974). Vuonna 1978 ilmestynyt Jim Allanin toimittama kirja An Introduction to Elvish kokosi yhteen varhaisen työn tuloksia. Niukasta aineistosta huolimatta monet quenyan ja sindarin äänne- ja muoto-opin sekä historiallisen kehityksen pääpiirteistä olivat tässä vaiheessa selvillä. 1980-luvulla keskeiseksi kysymykseksi nousi Tarussa Sormusten herrasta esiintyvien haltiakielten suhde aikaisempiin versioihin, joista saatiin uusien julkaisujen myötä yhä enemmän tietoa. Harrastajat jakautuivat kahteen leiriin, joista toinen ("Conceptionists") katsoi, että aiemmat kielet eroavat perustavalla tavalla quenyasta ja sindarista, kun taas toinen ("Unifists") korosti, että vanhemmissa kirjoituksissa esiintyviä sanoja ja ilmaisukeinoja ei voi automaattisesti olettaa hylätyiksi. Ensin mainittua näkökantaa edusti Quettar (perustettu 1980) Britanniassa ja jälkimmäistä Parma Eldalamberon Yhdysvalloissa. Seuraavan vuosikymmenen alussa väittelyssä saavutettiin ainakin tilapäinen konsensus.[9]

Vuonna 1990 perustetun TolkLang-sähköpostilistan myötä keskustelu alkoi siirtyä lehtien palstoilta verkkoon, ja TolkLangista tuli yhä useammin uusien harrastajien ensikosketus Tolkienin kielten tutkimukseen. Carl F. Hostetterin mukaan 1990-luvun loppupuolella syntyi edelleen jatkuva jako "puhujiin", joiden kiinnostus kohdistuu haltiakielten käyttämiseen, ja "tutkijoihin", jotka keskittyvät kielten kuvailuun ja analysointiin – tosin nämä kategoriat eivät sulje toisiaan pois. Kielten käyttämistä varten Tolkienin jättämää aineistoa on pyritty yhtenäistämään ja täydentämään. Nykyään tällä tavoin toimitetuista kielistä käytetään usein nimityksiä Neo-Quenya ja Neo-Sindarin.[9]

Ulkoiset vaikutteet

Äänneopin, muoto-opin tai historiallisen kehityksen osalta Tolkienin keksityt kielet muistuttavat usein tietoisesti jotain todellista kieltä. Tolkien esimerkiksi kuvaili khuzdulia tyyliltään seemiläiseksi, ja sanoi kielen olevan foneettisesti lähellä hepreaa, joskin sen "murretut monikot" (engl. broken plurals) muistuttavat enemmän arabiaa.[10] Äänteenmuutokset, jotka muuttivat kantaeldarin sindariksi, perustuvat kymrin historiaan.[11] Quenyan "ainesosiksi" Tolkien luetteli eräässä yhteydessä latinan, kreikan ja suomen.[12]

Mahdollisista lainasanoista on vähemmän varmaa tietoa. Christopher Tolkien toteaa, että hänen isänsä varhaisimmissa sanaluetteloissa on selvästi "historiallisia sanaleikkejä" ja muita yhteyksiä todellisiin kieliin: esim. Sahóra 'etelä' (vrt. Sahara), hôr 'vanha' (vrt. nykyenglannin hoar, muinaisenglannin hār).[13] Tolkienin omissa kommenteissa, jotka ovat peräisin paljon myöhemmältä ajalta, korostetaan, että keksittyjen kielten sanastoihin syntyy väkisinkin tahattomia yhtäläisyyksiä todellisiin kieliin.[14][15]

Eräässä kirjeluonnoksessaan (kirje 297 kokoelmassa Kirjeet) Tolkien kirjoitti, että vaikka Tarun Sormusten herrasta nimistössä esiintyy joitain lainoja todellisista nimistä (esim. Rohan, Moria), nimen alkuperällä ei ole tarkoitus olla mitään merkitystä tarinan kannalta. Poikkeukseksi hän laskee ainoastaan nimen Eärendil.

Nykykielten myyttinen esihistoria?

Vinyar Tengwar julkaisi 90-luvun alkupuolella Carl F. Hostetterin ja Patrick H. Wynnen kolumnia Words and Devices, jossa Tolkienin kielten ja todellisten kielten yhtäläisyyksiä tarkasteltiin toisenlaisesta näkökulmasta. Hostetterin ja Wynnen mukaan Tolkien tarkoitti, että haltiakielten ja nykykielten välillä on ollut historiallinen yhteys:

As we have demonstrated in the course of this column, it is clear that Tolkien intended his invented Elvish languages to be seen as related to those of the "Primary World", especially the Indo-European languages.[16]

Hostetterin ja Wynnen mukaan Tolkien loi tietoisesti haltiakieliin viittauksia indoeurooppalaiseen kantakieleen vihjatakseen näiden kielten yhteydestä. Esimerkiksi haltiakielten juuren ƷAR- 'omistaa, pidellä'[17] ja muiden siihen liittyvien juurten on heidän mukaansa todennäköisesti tarkoitus tuoda mieleen indoeurooppalainen juuri *g̑her- 'tarttua, ympäröidä'.[18]

Katso myös

Lähteet

  • Benct Philip Jonsson: Reconstruction and 'Retro-construction' in Tolkien's Eldarin languages. Arda Philology 2. Proceedings of the Second International Conference on J. R. R. Tolkien's Invented Languages, Omentielva Tatya, Antwerp, 2007. Arda Society, 2009.

Viitteet

  1. 1,0 1,1 Jonsson 2009, s. 13.
  2. HoME V, s. 341 (Christopher Tolkienin johdanto luvussa "The Etymologies").
  3. HoME XII, s. 401.
  4. HoME XI, s. 407, 410 (Quendi and Eldar).
  5. Roman Rausch: Historical phonologies of Ilkorin, Telerin and Noldorin around 1923.
  6. Helios De Rosario Martínez: Early Ilkorin Phonology, Tengwestië, 2008.
  7. "Comparative Tables", Parma Eldalamberon 19, 2010, s. 18–28.
  8. Ks. Etymologiesin hakemisto kielittäin (Ardalambion).
  9. 9,0 9,1 Carl F. Hostetter: Tolkienian Linguistics: The First Fifty Years, Tolkien Studies, 2007, nro 4, s. 1–46.
  10. Kirje W.R. Matthewsille, 13–15.6.1964. J. R. R. Tolkien: Words, Phrases and Passages, toim. Christopher Gilson, Parma Eldalamberon, 2007, nro 17, s. 85.
  11. Kirje W.R. Matthewsille, 13–15.6.1964. J. R. R. Tolkien: Words, Phrases and Passages, toim. Christopher Gilson, Parma Eldalamberon, 2007, nro 17, s. 135.
  12. Kirje Naomi Mitchisonille, 25.4.1954. Letters 176 (kirje 144).
  13. HoME I, 248.
  14. HoME XII, 368.
  15. Letters 384–385 (kirje 297).
  16. Carl F. Hostetter, Patrick Wynne: "There are Fairies at the Bottom of Our Garden!", Vinyar Tengwar, 1993, nro 32, s. 10–11.
  17. HoME V, 360.
  18. "There are Fairies at the Bottom of Our Garden!", s. 15. Ks. Wiktionary s.v. *ǵʰer-.

Aiheesta muualla