Haldir (Lothlórienin haltia)

Kohteesta Kontuwiki
(Ohjattu sivulta Haldir (haltia))

Tämä artikkeli kertoo lothlórienilaisesta haltiasta. Lukeaksesi muista samaa nimeä kantaneista, katso Haldir (täsmennyssivu).

Haldir oli Lothlórienin salohaltia, jonka Sormuksen saattue kohtasi metsään tultuaan. Kun Legolas nousi puuhun etsimään yösijaa, ylhäältä varjoista kuului varoitushuuto; sitten saattuee sai nousta köysitikkaita pitkin puussa olevalle fletille, jossa hitaasti yhteiskieltä puhuva Haldir toivotti heidät tervetulleiksi. Hän oli vartioimassa Lothlórienin pohjoisrajaa veljiensä Rúmilin ja Orophinin kanssa.[1]

Haldir osasi puhua yhteiskieltä, koska hän oli yksi niistä Lothlórienin haltioista, jotka kävivät "maailmalla hankkimassa uutisia ja tarkkailemassa vihollisiamme",[2] kuten hän sanoi.

Haldir opastaa Lórienissa Sormuksen saattuetta, joka kulkee silmät sidottuina. Kuva © Katarzyna Chmiel-Gugulska.

Haldir antoi saattueen yöpyä fletillä ja opasti heidät seuraaavana päivänä syvemmmälle metsään, köysisiltaa pitkin Celebrantin yli ja sen jälkeen Naithiin.[3] Hän joutui kiistaan kääpiö Gimlin kanssa, kun tämä ei halunnut silmiään sidottavan haltioiden saamien määräysten mukaan.[4] Puolustellakseen varovaisuutta hän puhui pitkään siitä, miten uhanalaista elämä vaarojen piirittämässä Lothlórienissa oli; hän aavisteli alakuloisena, että vaikka Varjo väistyisi, saisivat haltiat vain lyhyen lepotauon jonka aikana he ehtisivät lähteä Keski-Maasta. Suuren meren takana olevista maista hänellä oli vain hämärä aavistus, eikä hän tiennyt kasvoiko siellä mallorneja, joita hän ikävöisi jouduttuaan poistumaan Lothlórienista.[5] Hänellä ei ollut juuri käsitystä siitäkään, missä sijaitsivat ne suurhaltioiden satamat, joiden hän oli kuullut olevan "kaukana pohjoisessa ja lännessä puolituisten maan tuolla puolen".[5]

Myöhemmin Haldir sai valtiailtaan käskyn poistaa siteet saattueen jäsenten silmiltä: he olivat silloin saapuneet Cerin Amrothiin, jonka keskellä sijaitsevan korkean puun fletille hän opasti Frodo Reppulin ja näytti tälle Caras Galadhonin sekä Anduinin takna kohoavan Dol Guldurin.[6]

Caras Galadhonissa Haldir opasti saattueen Celebornin ja Galadrielin luo[7] ja palasi sitten pohjoisrajallle, jonka vartioita oli lisätty.[8] Kun saattue sitten valmistautui jatkamaan matkaansa Lothlórienista, pohjoisesta palannut Haldir oli määrätty jälleen heidän oppaakseen.[9] Hän vei heidät Hopeajuovan ja Anduinin yhtymäkohdan luona olevaan valkamaan, jossa saattueen veneet odottivat.[10] Tämän jälkeen Haldir ei enää esiinny tarinassa muuten kuin Samin ja Frodon muistellessa häntä: Samin nähtyä vilauksen Klonkusta saattueen perässä Anduinilla Frodo muisteli Haldirin nähneen oudon otuksen kiipeämässä fletille, jossa he viettivät ensimmäisen yönsä Lothlórienissa.[11] Emyn Muililla Sam muisteli, että Haldir "tai joku niistä" oli sanonut, että köysi "saattaa olla avuksi monessa hädässä".[12]

Nimestä

David Salon mukaan nimi Haldir on sindaria ja tarkoitaa "kätkettyä miestä"[13] Nimi esiintyy myös "Etymologioissa", jossa Orodrethilla on poika nimeltä Haldir.[14] Nimen merkitykseksi annetaan "Kätketty sankari" (engl. hidden hero).[15] Nimen taustalla ovat noldorinkielinen adjektiivi hall 'verhottu, kätketty, varjostettu, varjoisa'[15] sekä dîr 'mies', joka esiintyi nimien loppuosana.[16]

Elokuvissa

Peter Jacksonin elokuvassa Kaksi tornia (2002) Haldir johtaa Lothlórienista haltiaosaston Ämyrilinnan taisteluun ja kaatuu itse taistelun tuoksinassa. Tälle kohtaukselle ei ole mitään pohjaa Tolkienin teoksissa: Ämyrilinnan taisteluun otti osaa vain yksi haltia, Legolas.[17]

Viitteet

  1. TSH I/2.6., Lothlórien, s. *** / *** / *** / *** / 356-357 / ***.
  2. TSH I/2.6., Lothlórien, s. *** / *** / *** / *** / 357 / ***.
  3. TSH I/2.6., Lothlórien, s. *** / *** / *** / *** / 358-361 / ***.
  4. TSH I/2.6., Lothlórien, s. *** / *** / *** / *** / 361-362 / ***.
  5. 5,0 5,1 TSH I/2.6., Lothlórien, s. *** / *** / *** / *** / 363 / ***.
  6. TSH I/2.6., Lothlórien, s. *** / *** / *** / *** / 364-366 / ***.
  7. TSH I/2.7., Galadrielin peili, s. *** / *** / *** / *** / 368-370 / ***.
  8. TSH I/2.7., Galadrielin peili, s. *** / *** / *** / *** / 374 / ***.
  9. TSH I/2.8., Jäähyväiset Lórienille, s. *** / *** / *** / *** / 386-387 / ***.
  10. TSH I/2.8., Jäähyväiset Lórienille, s. *** / *** / *** / *** / 387-388 / ***.
  11. TSH I/2.9., Suuri virta, s. *** / *** / *** / *** / 399 / ***, vrt. TSH I/2.6., Lothlórien, s. *** / *** / *** / *** / 360 / ***.
  12. TSH II/4.1., Sméagol kesytetään, s. *** / *** / *** / *** / 631 / ***. Köydestä puhunut haltia ei ollut Haldir, vaan "eräs haltia veneestä" (TSH I/2.8., Jäähyväiset Lórienille, s. *** / *** / *** / *** / 387 / ***.
  13. D. Salo, A Gateway to Sindarin, 2004, s. 352.
  14. Annaalissa The Later Annals of Beleriand Orodrethin pojan nimi on Halmir (HoMe V, s. 138, vrt. s. 147 [viite 38]), mutta Tolkien muutti nimen "Etymologioissa". Orodrethin poika Haldir esiintyy vielä Harmaissa annaaleissa (Harmaat annaalit §264, vuosi 488 av., HoMe XI, s. 82), mutta kyseinen annaali viivattiin myöhemmin yli eikä Haldiria ole enää painetussa Silmarillionissa.
  15. 15,0 15,1 Etymologies s.v. SKAL1 (HoMe V, s. 386).
  16. Etymologies s.v. DER- (HoMe V, s. 354). Haldir on tässäkin hakusanassa esimerkkisanana.
  17. Ks. myös Haldir (character) (Internet Movie Database).

Tämä artikkeli kaipaa tarkistamista tai täydennystä.
Voit auttaa Kontuwikiä laajentamalla artikkelia