Glip

Kohteesta Kontuwiki

Glip on J. R. R. Tolkienin luultavasti vuoden 1928 tienoilla kirjoittama runo, joka kuuluu runosarjaan Tales and Songs of Bimble Bay.[1] Runo julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 2002 Douglas A. Andersonin toimittaman teoksen The Annotated Hobbit korjatussa laitoksessa.[2]

Runo kertoo Kimalanlahden kallioiden alla luolassa elävästä pienestä, limaisesta ja pyöreäsilmäisestä olennosta nimeltään Glip, joka on päiväsaikaan "sokea kuin myyrä" mutta öisin hän ryömii ulos kolostaan kuuntelemaan merenneitojen laulua ja nappaamaan kaluttavakseen niiden onnettomien luita, jotka olivat joutuneet haaksirikkoon merenneitojen vuoksi. Anderson toteaa, että Glipin hahmo on selvästi Klonkun edeltäjä.[3]

Käsikirjoitukset

Andersonin mukaan runo on säilynyt kahdessa lähes identtisessä käsikirjoituksessa, jotka on kirjoitettu puhtaaksi vihreällä musteella.[2] Käsikirjoitukset ovat toistaiseksi Tolkien Estaten hallussa.[4]

Viitteet

  1. Humphrey Carpenterin mukaan (Humphrey Carpenter, J. R. R. Tolkien: Elämäkerta III.3., Retki pohjoiseen, s. 126 / 118) runot ovat peräisin vuodelta 1922 mutta Douglas A. Anderson (The Annotated Hobbit, revised and expanded edition, 2002, s. 119) ajoittaa ne kuutisen vuotta myöhäisemmiksi.
  2. 2,0 2,1 The Annotated Hobbit, revised and expanded edition, 2002, s. 119. Vrt. Christina ScullWayne G. Hammond, The J. R. R. Tolkien Companion and Guide II, Reader's Guide, s. 337 / ***.
  3. The Annotated Hobbit, revised and expanded edition, 2002, s. 119.
  4. Douglas A. Andersonin henkilökohtainen tiedonanto sähköpostitse Vihreän Lohikäärmeen käyttäjä Erutholille (ks. Pikkukysymyksiä, jotka eivät omaa topiikkiaan kaipaa (viesti #1444) (Eruthol, Vihreä Lohikäärme 29.10.2016; luettu 21.2.2021).