Galadriel

Kontuwiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
John Howe: Galadriel

Galadriel oli Finarfinin ja Eärwenin tytär. Hän kantoi haltiasormus Nenyaa ja hallitsi kolmannen ajan lopulla yhdessä puolisonsa Celebornin kanssa Lórienin salohaltiavaltakuntaa. Galadrielilla ja Celebornilla oli tytär Celebrían, joka oli Arwen Undómielin äiti.

Galadrielin tarina eri lähteissä

Yleistä

Tolkien loi Galadrielin hahmon kirjoittaessaan Tarua Sormusten Herrasta. Kun romaanin teksti oli 1950-luvun alussa liitteitä lukuun ottamatta valmis, Tolkien palasi korjailemaan Silmarillionin tekstejä. Hän lisäsi Galadrielin kirjoittamiinsa uusiin versioihin Quenta Silmarillionista ja annaaleista (Annals of Aman ja Grey Annals). Suunnitelmat Silmarillionin julkaisemiseksi yhdessä Tarun Sormusten herrasta kanssa kuitenkin kariutuivat. Tolkien jatkoi tarinan kehittelyä romaanin julkaisun jälkeen kirjoitetuissa esseissä. Muutokset olivat edelleen mahdollisia, koska Sormusten herrassa kerrottiin vain vähän Galadrielin taustasta. Galadrielin tarina oli yksi niistä kysymyksistä, joita Tolkien pohti vielä viimeisinä elinkuukausinaan. Näissä viimeisissä pohdinnoissa hän korosti Galadrielin olleen "tahraton" ja vailla itsekkäitä motiiveja.

Silmarillion

Seuraavassa kuvataan Galadrielin vaiheita Christopher Tolkienin toimittaman Silmarillionin mukaan, ottaen kuitenkin huomioon myös tekstin alkuperäiset lähteet. Vuosiluvut ovat annaaleista Annals of Aman ja Grey Annals.

Galadriel syntyi Amanissa ennen Valinorin pimenemistä. Myöhäinen lisäys Annals of Amaniin ilmoittaa hänen syntymäajakseen 1362 pv.,[1] jolloin hänen ikänsä kolmannen ajan päättyessä olisi ollut noin 8 374 aurinkovuotta.[2] Galadrielin vanhemmat edustivat kahta eri kuningashuonetta: hänen isänsä Finarfin oli noldorin kuninkaan poika ja hänen äitinsä Eärwen telerin kuningas Olwën tytär. Hänellä oli neljä vanhempaa[3] veljeä, Finrod, Orodreth, Angrod ja Aegnor. Myöhäisissä kirjoituksissa Tolkien siirsi Orodrethin seuraavaan sukupolveen Angrodin pojaksi, mutta tätä muutosta ei ole omaksuttu Silmarillioniin.

Melkor surmasi Ungoliantin avulla Valinorin puut ja ryösti Fëanorin Silmarilit 1495 pv. Tapahtumia seuranneessa noldorin ruhtinaiden väittelyssä Galadriel kannatti Fëanorin suunnitelmaa seurata Morgothia Keski-Maahan ja hankkia Silmarilit takaisin väkivalloin. "Hän ei vannonut mitään, mutta se mitä Fëanor oli sanonut Keski-Maasta oli sytyttänyt hänen sydämensä sillä hän halasi nähdä laajat vartioimattomat maat ja hallita siellä valtakuntaa oman tahtonsa mukaan."[4] Fingolfin, Fingolfinin pojat, Galadriel ja Finrod johtivat noldorin toista joukkoa marssilla Helcaraxën yli Keski-Maahan.

Galadriel ja hänen veljensä olivat tervetulleita Doriathiin, olihan heidän äitinsä Thingolin veljen tytär. Vuonna 52 auringon ensinoususta Finrod ja Galadriel olivat vieraina Thingolin ja Melianin luona. Tällä vierailulla tai kenties jo aikaisemmin Galadriel tapasi tulevan puolisonsa, harmaahaltia Celebornin, joka oli Thingolin sukulainen. Thingol kertoi salaisen linnoituksen perustamista pohtivalle Finrodille luolista Narogjoen varrella, minne Finrod lähtikin ja aloitti Nargothrondin linnoituksen rakentamisen. Galadriel jäi sen sijaan Celebornin vuoksi Doriathiin. Hän asui Melianin kanssa ja oppi tältä paljon. (Kaikki Silmarillionin maininnat Celebornista ensimmäisellä ajalla ovat itse asiassa toimittajan lisäämiä, sillä hän ei esiinny lainkaan Quenta Silmarillionin käsikirjoituksissa ja annaaleissa – pois lukien eräs myöhemmin lisätty reunahuomautus,[5] johon palataan osiossa Muut lähteet.)

Eräässä keskustelussaan Melianin kanssa Galadriel suostui paljastamaan osan noldorin maanpaon todellisista syistä, jotka oli siihen asti pidetty salassa. Myöhemmin koko totuus Alqualondën sukusurmasta paljastui, mutta Thingol ei katkaissut välejään Finarfinin lapsiin eikä muihinkaan Fingolfinin joukoissa marssineisiin. Tämän jälkeen Galadrielista ja Celebornista ei kerrota muuta kuin se, että he jäivät Keski-Maahan ensimmäisen ajan päätyttyä. Silmarillion ei kerro, milloin he lähtivät Doriathista.

Mahtisormukset ja Kolmas Aika kertoo Galadrielin myöhemmistä toimista joitain seikkoja, jotka enimmäkseen selviävät myös Tarusta Sormusten herrasta: Galadriel oli Nenyan kantaja, tiesi velhojen alkuperästä ja oli jäsenenä Valkoisessa neuvostossa (jota johtamaan hän olisi halunnut Gandalfin Sarumanin sijaan).

Taru Sormusten herrasta

Galadrielin historia

Tarussa Sormusten herrasta Galadrielin taustasta kerrotaan vain joitain hajanaisia tietoja. Liitteessä F hänen sanotaan olevan Finrod Felagundin sisar "Finarfinin kuninkaallista huonetta",[6] mutta ilman Silmarillionia näiden nimien merkitys jää hämäräksi. Hänen ei suoraan sanota kuuluvan meren takaa tulleisiin noldorin maanpakolaisiin.

Luvussa Galadrielin peili Galadriel kertoo seuraavasti Celebornista:

"Hän on asunut Lännessä aamunkoiton ajoista, ja minä olen asunut hänen kanssaan lukemattomat vuodet; sillä ennen Gondolinin tai Nargothrondin tuhoa minä kuljin vuorten yli"[7]

Christopher Tolkienin mukaan muista kirjoituksista käy ilmi, että tämän kohdan oli alun perin määrä tarkoittaa sitä, että Galadriel lähti Beleriandista yksin ja kohtasi myöhemmin Celebornin Lórienissa.[8] Julkaistussa teoksessa kohta on tulkittava toisin, sillä liitteessä viitataan myöhäisempään tarinaan, jonka mukaan Celeborn on sindaria ja Galadriel tapasi hänet jo Doriathissa:

"Lunin eteläpuolella Lindonissa asui jonkin aikaa Celeborn, Thingolin sukua; hänen puolisonsa oli Galadriel, suurin haltianaisista."[9]

Haltiasormus ja Lórien

Toisella ajalla Eregionissa tehtiin mahtisormukset. Haltioiden kolme sormusta annettiin aluksi Gil-galadille, Galadrielille ja Círdanille, eldarin suurimmille.[10] Galadrielin sormus oli Nenya, veden sormus. Sauronin kukistuttua Viimeisen liiton sodassa ja Suurimman sormuksen kadottua haltiat saattoivat vapaasti käyttää sormuksiaan. Osiossa Muut kirjoitukset käsiteltävät kirjoitukset ovat yhtä mieltä siitä, että Galadriel ja Celeborn asettuivat pysyvästi asumaan Lórieniin vasta kolmannen ajan puolivälin jälkeen, eikä ole tiedossa, miten Galadriel käytti Nenyaa tätä ennen, mutta sen vaikutukset Lórienissa tunnetaan hyvin. Lórienin haltioiden mielestä ulkomaailmassa jopa auringon valo oli saastunut Varjon vaikutuksesta,[11] sen sijaan Lórien oli tahraton. Frodo koki, että "Rivendellissä eli muinaisuuden muisto; Lórienissa muinaisuus oli yhä olemassa valveen maailmassa."[12] Samvais puolestaan kuvasi kokemustaan sanomalla, että tunsi olevansa laulussa.[13]

Haldir sanoi Lórienin tahrattomuuden johtuvan Galadrielin voimasta. Galadriel itse paljasti Frodolle olevansa Nenyan kantaja ja antoi ymmärtää, että hän piti yllä Lórienin tilaa juuri sormuksensa avulla, sillä Suurimman sormuksen tuhoutuessa "Lórien kuihtuu ja ajan vuorovedet pyyhkäisevät sen pois". Tämä tarkoittaisi galadhrimille lähtöä "länteen" tai vähenemistä "yksinkertaiseksi laaksojen ja luolien kansaksi".[14] Näin ollen Galadriel tiesi, että hänen valtakuntansa olisi lopussa, kävisi sodassa miten hyvänsä.

Sormuksen sota

Sormuksen saattue lepäsi Lórienissa kuukauden menetettyään Gandalfin Moriassa. Kohdatessaan saattueen jäsenet ensimmäisen kerran Galadriel näytti koettelevan jokaista henkisesti, etsien merkkejä epärehellisistä aikeista. Nähtävästi kaikki läpäisivät koetuksen, vaikka Galadriel ilmaisi myöhemmin olleensa huolistaan Boromirista.[15]

Galadriel keskusteli erikseen Frodon ja Samvaisin kanssa ja tarjosi heille mahdollisuutta katsoa peiliinsä. Galadrielin hämmästykseksi Frodo pyysi häntä ottamaan Suurimman sormuksen. Galadriel myönsi pohtineensa usein, mitä tekisi, jos Sormus tulisi hänen ulottuvilleen, ja sanoi, että Sormuksen avulla hän voisi nousta kuningattareksi mustan ruhtinaan tilalle.[16] Lienee tulkinnanvaraista, halusiko Frodo vain koetella Galadrielia ja tunsiko Galadriel tuossa tilanteessa todellista kiusausta; joka tapauksessa Galadriel kieltäytyi tarjouksesta.

Sormuksen sodassa Lórieniin hyökättiin kolmesti Dol Guldurista, mutta hyökkäykset torjuttiin. Vuosien kirjassa kerrotaan, epäilemättä Galadrieliin viitaten, että vain Sauron oli voinut onnistua valloituksessa, sillä "tuota maata asuvan haltiakansan uljuuden lisäksi siellä eli voima jolle ei ole voittajaa".[17] Sauronin kukistuttua Dol Guldur vallattiin ja Galadriel hajotti sen muurit.

Syyskuussa 3021 ka. kolmen sormuksen kantajat purjehtivat länteen Harmaista satamista mukanaan Frodo ja Bilbo Reppuli. Teoksessa ei sanota, että Galadrielin paluulle Kuolemattomille maille olisi aikaisemmin ollut jokin este. Galadrielin laulut näyttävät ilmaisevan epätietoisuutta paluun mahdollisuudesta: "mikä laiva – – minut tulisi noutamaan",[18] "mennyt ja poissa on Valimar Idän kansoilta",[19] mutta toisaalta hän sanoi Frodolle vähenevänsä ja menevänsä "länteen".[16] Tolkienin myöhempiä tulkintoja tästä aiheesta käsitellään seuraavassa osiossa.

Muut kirjoitukset

Tolkienin ajatusten kehitystä Tarun Sormusten herrasta jälkeen voidaan seurata Keskeneräisten tarujen kirjan luvussa Galadrielin ja Celebornin tarina, johon Christopher Tolkien on koonnut lainauksia isänsä kirjoituksista. Joitain luvussa siteerattuja tekstejä on myöhemmin julkaistu kokonaisuudessaan mm. The History of Middle-earth -sarjassa, ja lisäksi J. R. R. Tolkienin kirjeissä esiintyy muutamia kommentteja, joihin ei Keskeneräisten tarujen kirjassa viitata.

Kirjoituksissa käsitellään erityisesti seuraavia aiheita:

Galadriel ja Celeborn toisella ja kolmannella ajalla

Laajin kuvaus on luonnosmaisessa esseessä "Galadrielista ja Celebornista", joka on kirjoitettu joskus Tarun Sormusten herrasta alkuteoksen ensimmäisen laitoksen ilmestymisen jälkeen.[20] Esseessä muun muassa kerrotaan, että Galadrielin ja Celeborn perustivat Eregionin ja että Amroth oli heidän poikansa.[21] Esseetä myöhäisemmät lyhyet maininnat osoittavat, että Tolkien hylkäsi ainakin osan sen ajatuksista, mutta hänen myöhemmistä käsityksistään ei muodostu yhtä selvää kuvaa.

Aikaisintaan vuonna 1969 kirjoitetussa esseessä ja siihen liittyvässä kertomuksessa "Osa Amrothin ja Nimrodelin tarinasta lyhyesti kerrottuna"[22] sanotaan, että Amroth oli sindarilaisen Amdírin poika, ja että hänestä tuli kuningas Amdírin kaaduttua Viimeisen liiton sodassa.[23] Tässä tekstissä ei suoraan sanota, että Galadriel ja Celeborn olisivat olleet Eregionissa ennen kuin Sauron tuhosi sen vuonna 1697 ta., mutta Christopher Tolkien olettaa kommenteissaan, että tätä hänen isänsä kuitenkin tarkoitti.[24] Eregionin hävityksen jälkeisistä tapahtumista kerrotaan päinvastaista kuin aiemmin: Celeborn meni Lórieniin linnoittaakseen sitä Sauronia vastaan, mutta Galadriel ei ollut mukana (C. Tolkienin tulkinnan mukaan hän lähti Eregionista ja meni Lindoniin). Kun Sauron palasi Mordoriin eikä uhannut Lórienia, Celeborn "meni takaisin Galadrielin luo Lindoniin".[25] Seuraavan kerran Galadrielin ja Celebornin sanotaan käyneen Lórienissa joskus kolmannella ajalla hankimassa tietoja Synkmetsässä kasvavasta varjosta. He tekivät laajoja tiedusteluretkiä muuallakin ja asuivat sen jälkeen Rivendellissä Amrothin kuolemaan saakka.[26]

Eräs katkelma samalta ajalta kuin edellä mainittu essee kertoo jälleen hieman erilaisen version Eregionin hävityksen jälkeisistä tapahtumista: sen mukaan sekä Galadriel että Celeborn menivät tuolloin Lórieniin ja asuivat siellä "monet vuodet".[27] Lisäksi on vielä yksi katkelma, jonka mukaan nämä kaksi palasivat toisella ajalla kahdesti Lórieniin (ei sanota, mikä oli ensimmäinen käynti), ja kolmannella ajalla he asuivat jälleen siellä pitkään. Kuten muissakin versioissa, tässäkin kerrotaan, että he asettuivat pysyvästi Lórieniin vasta maan jäätyä ilman hallitsijaa.[28]

Osuus noldorin kapinassa ja valarin panna

Silmarillionin mukaan Eönwë kutsui Vihan sodan jälkeen kaikki Beleriandin haltiat länteen.[29] Noldorin maanpakolaisia ja heidän johtajiaan ei jätetty kutsun ulkopuolelle, ja eloon jääneitä Fëanorin poikia suorastaan vaadittiin tulemaan Valinoriin tuomittaviksi. Myöskään Tarussa Sormusten herrasta ei ainakaan suoraan esitetä ajatusta, että Galadrielia olisi kielletty palaamasta länteen ensimmäisen ajan lopussa. Christopher Tolkienin käsityksen mukaan hänen isällään ei luultavasti ollut vielä mielessään tällaista tarinaa Tarun Sormusten herrasta kirjoittamisen aikana.[30] Vielä kirjoituksessa "Galadrielista ja Celebornista" annetaan ymmärtää, että Galadriel olisi voinut halutessaan palata.[31]

Myöhemmin tästä "valarin pannasta" tuli kuitenkin osa Galadrielin tarinaa. Kirjeessä vuodelta 1967 ajatus esitetään tässä muodossa:

"Maanpakolaisten sallittiin palata – lukuun ottamatta eräitä kapinan lietsojia joista Tarun Sormusten Herrasta tapahtumien aikoihin oli jäljellä vain Galadriel. Laulaessaan valituslauluaan Lórienissa hän uskoi että kielto kestäisi aina, niin kauan kuin Maa pysyy."[32]

Myös The Road Goes Ever On -teokseen (1968) sisältyvässä huomautuksessa Tolkien sanoo, että Galadrielia kiellettiin palaamasta.[33] Vuoden 1967 kirjeen mukaan Galadrielin teot Sauronin vastaisessa taistelussa johtivat lopulta kiellon poistamiseen.[32]

Tähän asti Galadriel oli osallistunut kapinaan valaria vastaan tai, kuten edellä, ollut jopa yksi kapinan johtajista. Esseessä The Shibboleth of Fëanor[34] (aikaisintaan 1968[35]) tarina alkaa muuttua: Galadrielia kuvataan edelleen ylpeäksi ja omapäiseksi, ja hän liittyy noldorin kapinaan vapaaehtoisesti, mutta hänen sanotaan taistelleen Alqualondëssa telerin puolella Fëanoria vastaan.[36] Alqualondën tapahtumien jälkeen eräs hänen motiiveistaan lähteä maanpakoon oli se, että hän halusi seurata Fëanoria ja vastustaa häntä kaikin keinoin.[37] Tässä kirjoituksessa valarin asettama panna näyttää jälleen kadonneen tarinasta, sillä tekstin mukaan Galadriel kieltäytyi ensimmäisen ajan päättyessä hänelle tarjotusta armahduksesta.[37] Myös Galadrielin merkitys näyttää kasvaneen, sillä hänet ja Fëanor nimetään eldarin suurimmiksi Amanissa.[38] Lisäksi Celeborn on nyt Amanin teleriä, ei Doriathin sindaria kuten aikaisemmin.[39] Myös Annals of Amanin koneella kirjoitettuun kopioon (n. 1958) tehdyssä reunahuomautuksessa kerrotaan, että Galadrielin aviomies oli teleriä ja että Galadriel ja Finrod taistelivat Fëanoria vastaan.[40] Merkinnän kirjoitusajankohta ei liene selvä; Christopher Tolkienin mukaan ainakin jotkut tähän kopioon tehdyistä muutoksista on tehty jonain myöhempänä ajankohtana.[41]

Aivan viimeisissä pohdinnoissa Tolkienin käsitys Galadrielista muuttui edelleen. Elokuun neljäntenä 1973 päivätyssä kirjeessä lordi Halsburylle Tolkien pyysi apua Silmarillionin valmistelussa ja kertoi ajatelleensa paljon mm. Galadrielia. Galadriel oli Tolkienin mukaan "tahriintumaton" eikä ollut syyllistynyt pahoihin tekoihin. Hän ei myöskään tullut Keski-Maahan muun noldorin mukana, vaan itsenäisesti.[42] Näitä ajatuksia kuvataan tarkemmin Keskeneräisten tarujen kirjassa referoidussa muistiinpanossa, joka on niin ikään peräisin Tolkienin viimeiseltä elinkuukaudelta. Muistiinpanossa toistetaan Shibboleth-esseen tarina, jossa Galadriel taisteli Alqualondëssa telerin puolella. Tällä kertaa kuitenkin kerrotaan, että hän ei osallistunut lainkaan kapinointiin. Hän oli kyllä suunnitellut lähtöä Keski-Maahan, mutta omista syistään, sillä hän oli kyllästynyt Amanin "holhoukseen" ja oli jo omaksunut kaiken valarin antamasta opetuksesta. Celebornin laiva säästyi Fëanorin hyökkäyksessä, ja Galadriel ja Celeborn toteuttivat suunnitelmansa purjehtia sillä Keski-Maahan (C. Tolkienin sanoin Galadriel oli "[e]pätoivoissaan Valinorin tähden ja kauhuissaan Fëanorin väkivaltaisuudesta ja julmuudesta"). Beleriandissa he eivät kannattaneet sotimista Morgothia vastaan ilman valarin tukea, vaan olisivat halunneet vetäytyä itään ja liittoutua pimentohaltioiden ja ihmisten kanssa. Kun heidän neuvoaan ei noudatettu, he lähtivät itse ennen ensimmäisen ajan loppua itään Sinivuorten yli.[39] Tässäkin tekstissä kerrotaan, että he saivat luvan palata länteen, mutta he eivät käyttäneet sitä.

Nimestä

Galadriel on Keski-Maassa käytetty sindarinkielinen muoto quenyankielisestä nimestä Altariel(lë) tai (tarinan viimeisissä versioissa) telerinkielisestä nimestä Alatáriel(lë). Tolkien käänsi nimen muun muassa 'auringonvalon seppelöimä valtiatar' (engl. Lady with garland of sunlight) ja 'kimaltavien hiusten kruunaama neito' (engl. Maiden crowned with gleaming hair).[43] Nimi viittaa Galadrielin hiuksiin, joiden kultainen väri oli harvinainen noldorin keskuudessa.

Nimen historiaa

Kun Lórienin Valtiatar mainittiin ensimmäisen kerran nimeltä Tarun Sormusten Herrasta luonnoksissa, Tolkien harkitsi nimiä Finduilas, Rhien, Galdri(e)n, Galadrien ja viimein Galadriel. Lisäksi käsikirjoitukseen tehdyn muistiinpanon mukaan "Galadhrien = Galað-rhien puiden valtiatar" (engl. tree-lady). Näiden nimien tulkinnassa on otettava huomioon, että Tarun Sormusten herrasta luonnoksissa ja teoksen alkuperäisessä laitoksessa Tolkien ei yleensä tehnyt eroa d- ja dh-äänteiden välille. Eräässä kirjeessään paljon myöhemmin hän kirjoitti: "ajattelin, että dh tuntuisi kömpelöltä, joten kirjoitin nimiin d (ð:n ja dh:n tilalle)".[44] Tämän vuoksi Galadrien oli luultavasti sama nimi kuin Galadhrien, ja näitä seuranneen muodon Galadriel merkitys lienee ollut suunnilleen sama. Kun Tolkien muokkasi Silmarillionin tekstejä 1950-luvun alussa, hän käytti yleensä kirjoitusasua Galadriel, mutta Grey Annalsissa (sekä yhden kerran Quenta Silmarillionissa) esiintyy myös muoto Galaðriel, joka viittaa siihen, että nimen alkuosan oli tässä vaiheessa tarkoitus olla galadh 'puu'. Mikään ei estä tällaista tulkintaa myöskään Tarun Sormusten herrasta ensimmäisen laitoksen tekstissä, jossa Lórienin kansa on nimeltään Galadrim 'puiden kansa', heidän Valtiaansa Celeborn (*'Hopeapuu', ei käännetty) ja Valtiattarensa Galadriel. Lisäksi on olemassa Namáriën teksti (kirjoitusajankohta ei tiedossa), jossa esiintyy muoto Aldariello 'Galaðrielin'.[45]

Tarun Sormusten herrasta ilmestymisen jälkeen kirjoitetuissa teksteissä nimen etymologia on jo muuttunut. Words, Phrases and Passages -kommentaarissa Tolkien kirjoitti nimen Galadrim yhteydessä, että "Galadrielin ja hänen sukulaisensa Gil-galadin nimet eivät sisältäneet puuta tarkoittavaa sanaa"[46] ja selitti osan galad tarkoittavan 'loistetta, hehkua' (engl. radiance). Etymologian yksityiskohdista hän ei kuitenkaan ollut varma, sillä hän korjaili alkuperäistä selitystä useita kertoja. Christopher Gilson kirjoittaa, että koostaessaan näitä selityksiä Tolkien havaitsi useita ongelmia, joista eräs oli "nimien Galadrim, Galadriel ja Gil-galad selitys, ts. mitkä näistä liittyivät etymologisesti toisiinsa ja miten".[47] Tässä vaiheessa Tolkienin tarkoitus näyttää olleen hyväksyä julkaistut muodot ja löytää niille johdonmukaiset selitykset. Nimet Galadrim ja Caras Galadon hän aikoi selittää siten, että ne sisälsivät salohaltiakielen sanan galad 'puu' = sindarin galadh.[48] Lisäksi näennäinen samankaltaisuus Galadrielin nimen ja näiden nimien välillä olisi huomioitava jotenkin tarinan sisällä. Erään version mukaan nimen aikaisempi muoto olisi ollut Caladriel, joka olisi "tulkittu tai muutettu" Galadrieliksi.[46]

Tarun Sormusten herrasta alkuteoksen toinen laitos (1965, 1966) muutti tilannetta, sillä se tarjosi Tolkienille tilaisuuden korjailla nimien kirjoitusasuja haluamikseen. Nimet Galadrim ja Caras Galadon saivat aluksi jäädä ennalleen, mutta myöhempään painokseen Tolkien muutti ne Galadhrimiksi (suomennoksessa galadhrim) ja Caras Galadhoniksi. Näin yhteys nimeen Galadriel heikkeni, mutta Tolkien ei hylännyt ajatusta siitä, että Galadrielin nimi yhdistettiin joskus puihin. Eräässä oletettavasti toisen laitoksen jälkeen kirjoitetussa tekstissä kerrotaan, että "Lórienin ulkopuolella hänen nimensä muuttui joskus niiden suussa joiden muistot menneistä ajoista ja Galadrielin alkuperästä olivat hämärtyneet ja se sai muodon Galadhriel".[49]

Tolkienin viimeisissä kirjoituksissa merkittävin muutos oli Galadrielin nimen yhdistäminen telerin kieleen. Myöhäisen käsityksen mukaan Celeborn (Teleporno) oli Amanin teleriin kuuluva haltia, ja The Shibboleth of Fëanor -esseessä (aikaisintaan 1968[35]) kerrotaan juuri hänen antaneen telerinkielisen nimen Alatáriel, joka myöhemmin käännettiin sindariksi muotoon Galadriel. Nimi Galadriel ei siten enää ollut henkilön alkuperäinen nimi, vaan myöhemmin annettu epessë. Shibboleth-esseessä Galadrielin alkuperäiset quenyankieliset nimet olivat isännimi Artanis ja äidinnimi Nerwen(dë).[50]

Muita nimityksiä

Kuvauksia

Galadriel oli pitkä, tarkemmin sanottuna täydet kaksi rangaa eli noin 193 cm.[51] Hänen hiuksiaan kuvataan Tarun Sormusten herrasta luvussa Galadrielin peili syvän kultaisiksi (tämä väri periytyi hänen isänäidiltään Indisiltä, joka oli vanyaria,[50] mutta myöhäisissä kirjoituksissa sanotaan kultaan yhdistyneen myös Eärwenilta peräisin oleva hopeinen sävy.[52]

Tärkeimmät lähteet

Viitteet

  1. HoME X, s. 106.
  2. (1500 - 1362) × 9,582 + 590 + 3441 + 3021 = 8 374.
  3. HoME XI, s. 113: "youngest of the House of Finwë".
  4. Silm. 9, Noldorin pako, s. 99.
  5. HoME X, s. 128.
  6. TSH, liite F I, "Kolmannen ajan kielet ja kansat", s. *** / *** / *** / *** / 1166.
  7. TSH I/2.7., Galadrielin peili, s. *** / *** / 473 / *** / 372
  8. KTK 2.IV, Galadrielin ja Celebornin tarina, s. 311.
  9. TSH, liite B, "Vuosien kirja", s. *** / *** / 451 / *** / 1119.
  10. TSH, liite B, "Vuosien kirja", s. *** / *** / 455 / *** / 1122.
  11. TSH I/2.6., Lothlórien, s. *** / *** / 462 / *** / 363.
  12. TSH I/2.6., Lothlórien, s. *** / *** / 463 / *** / 364.
  13. TSH I/2.6., Lothlórien, s. *** / *** / 465 / *** / 365.
  14. TSH I/2.7., Galadrielin peili, s. *** / *** / 484 / *** / 380.
  15. TSH II/3.5., Valkoinen ratsastaja, s. *** / *** / 119 / *** / 514.
  16. 16,0 16,1 TSH I/2.7., Galadrielin peili, s. *** / *** / *** / *** / 381.
  17. TSH, liite B, "Vuosien kirja", s. *** / *** / 468 / *** / 1133.
  18. TSH I/2.8., Jäähyväiset Lórienille, s. *** / *** / 495 / *** / 389.
  19. TSH I/2.8., Jäähyväiset Lórienille, s. *** / *** / 502 / *** / 394.
  20. KTK 2.IV, Galadrielin ja Celebornin tarina, s. 319.
  21. KTK 2.IV, Galadrielin ja Celebornin tarina, s. 321.
  22. KTK 2.IV, Galadrielin ja Celebornin tarina, s. 329-330.
  23. KTK 2.IV, Galadrielin ja Celebornin tarina, s. 330.
  24. KTK 2.IV, Galadrielin ja Celebornin tarina, s. 335.
  25. KTK 2.IV, Galadrielin ja Celebornin tarina, s. 334.
  26. KTK 2.IV, Galadrielin ja Celebornin tarina, s. 335-336.
  27. KTK 2.IV, Galadrielin ja Celebornin tarina, s. 334-335.
  28. KTK 2.IV, Galadrielin ja Celebornin tarina, s. 336.
  29. Silm. 24, Eärendilin matka ja Vihan sota, s. 317.
  30. KTK 2.IV, Galadrielin ja Celebornin tarina, s. 312–313, 320, 345.
  31. KTK 2.IV, Galadrielin ja Celebornin tarina, s. 320.
  32. 32,0 32,1 KTK 2.IV, Galadrielin ja Celebornin tarina, s. 312 = Kirjeet, s. 484 [teksti ja alaviite *] (kirje 297) (uusi suomennos hieman eri sanamuodoin).
  33. KTK 2.IV, Galadrielin ja Celebornin tarina, s. 312 = RGEO, 2. ed., s. 68.
  34. KTK 2.IV, Galadrielin ja Celebornin tarina, s. 313–316; HoME XII, s. 337–338, 347.
  35. 35,0 35,1 HoME XII, s. 331.
  36. KTK 2.IV, Galadrielin ja Celebornin tarina, s. 314-315 = HoME XII, s. 338.
  37. 37,0 37,1 KTK 2.IV, Galadrielin ja Celebornin tarina, s. 315 = HoME XII, s. 338.
  38. KTK 2.IV, Galadrielin ja Celebornin tarina, s. 313 = HoME XII, s. 337.
  39. 39,0 39,1 KTK 2.IV, Galadrielin ja Celebornin tarina, s. 316-317; HoME XII, s. 347, vrt. s. 364 [viite 46].
  40. HoME X, s. 128.
  41. HoME X, s. 68.
  42. Kirjeet, s. 540 (kirje 353).
  43. Nimen eri muotoja ja käännöksiä: Harri Perälä: "Notes on Names: Galadriel". Nimen historiasta myös: Helios De Rosario Martínez: "Light and Tree: A Survey Through the External History of Sindarin", Tengwestië, 2005.
  44. Kirjeet, s. 533 [alaviite †] (kirje 347).
  45. Ks. artikkeli Altariel.
  46. 46,0 46,1 J. R. R. Tolkien: "Words, Phrases and Passages", Parma Eldalamberon 17, 2007, s. 50.
  47. Christopher Gilson, "Foreword", Parma Eldalamberon 17, 2007, s. 5.
  48. Christopher Gilson, "Foreword", Parma Eldalamberon 17, 2007, s. 7.
  49. KTK 2.IV, Galadrielin ja Celebornin tarina, s. 367.
  50. 50,0 50,1 HoME XII, s. 347.
  51. KTK 3.I, Kurjenmiekkakenttien murhenäytelmä, s. 390 (engl. indicating a height of about six feet four inches).
  52. KTK 2.IV, Galadrielin ja Celebornin tarina, s. 314 = HoME XII, s. 337.

Tämä artikkeli kaipaa tarkistamista tai täydennystä.
Voit auttaa Kontuwikiä laajentamalla artikkelia