Fundin

Kontuwiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Fundin (26622799 ka.) oli Durinin sukuun kuulunut kääpiö. Hänen kaksi poikaansa, Balin ja Dwalin, osallistuivat aikanaan Thorin Tammikilven johtamalle Ereborin-retkelle, jonka myötä lohikäärme Smaug kukistui ja Vuorenalainen kuningaskunta perustettiin jälleen. Fundinin isä oli Farin ja hänellä oli nuorempi veli Gróin.[1]

Fundinin voidaan olettaa syntyneen Ereborilla, jonne Thrór palasi Harmaavuorilta 2500-luvun lopulla setänsä Borinin kanssa, joka oli Fundinin isoisä. Kuten kaikki kynnelle kykenevät kääpiöt, Fundin osallistui Kääpiöiden ja örkkien sotaan kaatuen sen päättäneessä Azanulbizarin taistelussa vuonna 2799 ka. Hän on siis yksi "poltetuista kääpiöistä".[2]

Balinin hautakiveen Moriassa oli hakattu Daeronin riimuilla myös hänen isänsä nimi. Siinä luki kääpiökielellä "Balin Fundinul, uzbad Khazaddûmu" ja yhteiskielellä "Balin Fundinin poika, Morian ruhtinas".[3]

Nimestä

Nimen Fundin taustalla on luultavasti nimi Fundinn, joka esiintyy muinaisskandinaavisen Edda-runokokoelman "vanhempaan" eli "runo-Eddaan" kuuluvassa Völuspá-runossa. Se on yksi "kääpiöiden luettelossa" (dvergatal) mainituista nimistä, joita Tolkien käytti Hobitin ja Sormusten herran kääpiöiden (ja Gandalfin) nimiä luodessaan.[4]

Viitteet

  1. TSH, liite A III, "Durinin heimo", s. *** / *** / *** / *** / 1118 (Durinin huoneen sukupuu), ks. myös Hobitti XV, Pilvet kerääntyvät, s. *** / *** / *** / 279 / ***.
  2. TSH, liite A III, "Durinin heimo", s. *** / *** / *** / *** / 1111.
  3. TSH I/2.4., Matka pimeydessä, s. *** / *** / *** / *** / 334. Westroninkielinen teksti on alkuteoksessa englanniksi ja suomennoksessa suomeksi.
  4. Ks. Eddan jumalrunot, suom. Aale Tynni, WSOY, 1998 (2. p.), s. 219; alkuteksti: Völuspá 13.2 (etext.old.no; luettu 29.3.2020).