Forochelin niemi

Kohteesta Kontuwiki
Forochelin lahden ja niemen eteläosa. Yksityiskohta Sormusten herran alkuperäisestä yleiskartasta.

Forochelin niemi (engl. Cape of Forochel) työntyi suurena kaarena luoteisen Keski-Maan maamassasta muodostaen etelä- ja itäpuolelleen Forochelin lahden. Lahden ja niemen seudut olivat hyytävän kylmät, sillä siellä viipyi yhä Morgothin ammoisen valtakunnan epäluonnollinen kylmyys.[1] Silti niemellä asui vähäinen lumi-ihmisten kansa (lossoth), eristyksissä muusta maailmasta ja suojassa vihollisiltaan.[2]

Niemeä ei näy lainkaan Sormusten herrassa teoksen toisesta laitoksesta (1985) lähtien käytössä olleesssa yleiskartassa Keski-Maan läntiset osat kolmannen ajan lopulla. Sen sijaan niemen eteläkärki näkyy ensimmäisen kolmiosaisen laitoksen (1973-1975) yleiskartan yläreunassa. Tämä kartta oli mukana alkuteoksen ensimmäisissä laitoksissa aina vuoteen 1980 saakka, jolloin otettiin käyttöön Christopher Tolkienin uudelleen piirtämä kartta, joka tunnetaan nimellä "Keski-Maan läntiset osat kolmannen ajan lopulla". Uudesta kartasta on rajattu pois alueita sekä pohjoisesta että etelästa

Nimestä

Viitteet