Folca

Kohteesta Kontuwiki

Folca (2804-2864 ka.), Waldan poika, oli Rohanin kolmastoista kuningas, hän hallitsi vuosina 2851-2864 ka. Folcan jälkeen kuninkaaksi tuli hänen poikansa, vuonna 2830 ka. syntynyt Folcwine.[1]

Örkit surmasivat Folcan isän Waldan Dunhargin vuoristotiellä Valkoisilla vuorilla vuonna 2851 ka., ja Folca, joka oli suuri metsämies, vannoi ettei metsästäisi mitään villipetoja ennen kuin kaikki örkit olisi tuhottu Rohanista. Kun kaikki örkit oli viimein todella tapettu tai karkotettu Valkoisilta vuorilta, Folca lähti metsästysretkelle Firienin metsään surmatakseen Everholtin suuren villisian. Hän saikin karjun surmattua, mutta kuoli itse sen torahampaista saamiinsa haavoihin.[1]

Nimestä

Nimi Folca on muinaisenglantia, sillä Tolkien käänsi rohirrimin nimet rohirrimin kielestä muinaisenglanniksi samoin kuin hän käänsi westroninkieliset nimet nykyenglantiin: hänen mukaansa arkaaisen rohirrimin ja westronin suhde vastasi suunnilleen muinaisenglannin ja nykyenglannin suhdetta.[2]

Muinaisenglannin folc tarkoittaa 'kansaa',[3] Pääte -a tarkoittaa 'henkilöä, tekijää',[4] ja nimen Folca merkitys saattaa olla suunnilleen 'kansanmies'.

Käännöksestä

Tarun Sormusten herrasta suomennoksissa boar of Everholt on vuoden 2002 kolmiosaiseen laitokseen saakka erheellisesti käännetty metsäsiaksi, joka on mäyrän vanha nimitys.[5] Vuoden 2007 kolmiosaisesta laitoksesta lähtien metsäsika on korjattu villisiaksi.[6]

Viitteet


Edeltäjä:
Walda
Rohanin kuningas
2851 - 2864 ka.
Seuraaja:
Folcwine