Felaróf

Kontuwiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Felaróf ja Léod
Kuva: Katarzyna Chmiel-Gugulska.

Felaróf oli valkoinen villihevonen, jonka éothéodin valtias Léod otti kiinni varsana, mutta jota kukaan ei pystynyt kesyttämään. Lopulta Léod nousi sen selkään, mutta hevonen heitti hänet maahan ja Léod kuoli lyötyään päänsä kiveen.[1]

Tämän jälkeen Léodin poika Eorl Nuori ajoi takaa hevosta kostaakseen isänsä puolesta, mutta saatuaan hevosen näkyviinsä hän kutsuikin hevosta nimittäen sitä Miehensurmaksi (engl. Mansbane). Kaikkien hämmästykseksi hevonen tuli Eorlin luo ja hän antoi sille nimen Felaróf ja sanoi hevoselle:

"Rakastit vapauttasi, enkä sinua siitä syytä. Mutta nyt olet minulle velkaa kalliit verirahat, ja saat antaa vapautesi minulle elämäsi loppuun saakka.".[2]

Siitä pitäen Eorl, ja vain hän, sai ratsastaa sillä – ilman suitsia ja kuolaimia. Felaróf ymmärsi kaiken ihmisten puheen ja se eli yhtä vanhaksi kuin ihmiset. Felarófista tuli mearasin kantaisä, ja se periytti jälkeläisilleen paitsi ulkonäkönsä, myös pitkäikäisyytensä. Eorl ratsasti Felarófilla myös Celebrantin kentän taisteluun vuonna 2510 ka.[3] Kun éothéodin sotajoukko oli tullut Kultaisen metsän luo ja sumu peitti maan, Eorl ratsasti pelotta sumuun, koska hän luotti Felarófin viisauteen – hevonen ei vaistonnut sumussa mitään vaaraa ja tuntui vain virkistyvän oudosta ilmiöstä huolimatta.[4]

Eorl ja mitä ilmeisimmin myös Felaróf saivat surmansa vuonna 2545 ka. itäläisiä vastaan käydyssä taistelussa Woldissa. Felaróf haudattiin isäntänsä mukana kumpuun Edorasiin.[5]

Nimestä

Felaróf on runollinen muinaisenglannin sana, joka tarkoittaa "hyvin urhoollista, hyvin vahvaa".[6]

Viitteet

  1. TSH, liite A II, "Eorlin huone", s. *** / 920 / *** / *** / ***.
  2. TSH, liite A II, "Eorlin huone", s. *** / 920 / *** / *** / ***.
  3. TSH, liite A II, "Eorlin huone", s. *** / 920-921 / *** / *** / ***.
  4. KTK 3.II, Cirion ja Eorl, s. 408.
  5. TSH, liite A II, "Eorlin huone", s. *** / 923 / *** / *** / ***.
  6. Unfinished Tales 3.II, Cirion ja Eorl, s. 314 [viite 28].