Elrondin neuvonpito

Kohteesta Kontuwiki
(Ohjattu sivulta Elrondin Neuvonpito)

Elrondin neuvonpito[1] (engl. Council of Elrond) oli 25. lokakuuta[2] 3018 ka. Rivendellissä Elrond Puolhaltian johdolla pidetty neuvottelu, jossa päätettiin siitä, mitä tehtäisiin hobitti Frodo Reppulin Rivendelliin tuomalle Sormusten sormukselle. Osanottajat edustivat useimpia Keski-Maan vapaita kansoja: haltioita, ihmisiä ja kääpiöitä. Mukana olivat myös velho Gandalf sekä kaksi – tai oikeammin kolme – hobittia. Neuvonpidosta on säilynyt kuvaus Tarussa Sormusten herrasta (I osa, 2. kirja, 2. luku); kaikkea siinä sanottua ei kerrota, mutta tärkeimmät puheenvuorot on otettu mukaan lähes kokonaisina.

Neuvonpidon osanottajat

Haltiat

Velhot

Ihmiset

Kääpiöt

  • Glóin Ereborista
  • Gimli Glóinin poika (jonka puheenvuoroja ei ole merkitty muistiin; ehkä hän pysyi vaiti)

Hobitit

Neuvonpidon kulku

Yleistä

Neuvonpito alkoi aamuvarhain. Sen alkamisesta ilmoitettiin yksinäisen kellon soitolla. Gandalf vei Frodon ja Bilbon "kuistille jolta Frodo oli tavannut toverinsa edellisenä iltana", ja sen jälkeen he astuivat sisään saliin – nähtävästi samaan saliin, jossa edellisiltana oli nautittu juhla-ateria.[4]
Neuvonpidon osanottajat istuivat Elrondin ympärillä – paitsi Boromir, joka istui "vähän muista syrjässä". Bilbo ja Frodo istuivat vierekkäin, Galdor oli lähellä heitä (koska hän kuuli Frodon sivuhuomautuksen Bilbolle[5]). Muiden Neuvonpidon osanottajien paikkoja salissa ei mainita – paitsi kutsumatta mukaan tulleen Samin, joka oli "istunut ääneti lattialla" nurkassa.[6]
Elrondin edessä oli pöytä (jolle Aragorn heitti miekkansa), mutta muuta salin kalustuksesta ei kerrota.
Neuvonpito päättyi pian keskipäivän kellon soiton jälkeen.

Elrond avaa keskustelun

Elrond esittelee läsnäoleville Frodo Reppulin ja nimeää tälle ne, joita tämä ei tuntenut.[7]

Maininta alustavasta keskustelusta

Neuvonpidon alussa puhuttiin Keski-Maan tapahtumista, erityisesti eteläisten seutujen ja Sumuvuorten itäpuolisten alueiden kuulumisista. Kaikkia puheita ei kuitenkaan ole merkitty muistiin Sormusten herraan sillä perusteella, että "[k]aikkea mitä Neuvonpidossa sanottiin ja väiteltiin ei ole syytä tässä kertoa".[8] Näistä puheista kuitenkin kiinnitetään erityistä huomiota Glóinin kertomukseen, koska se on Frodolle uusi.

Glóinin puhe

Glóin aloittaa useiden vuosien takaisista tapahtumista: Ereborin kääpiöt olivat muuttuneet levottomiksi, koska he alkoivat kaivata takaisin Khazad-dûmiin ja tunsivat olevansa tarpeeksi vahvoja palatakseen. Viimein Balin päätti lähteä ja otti mukaansa Orin ja Óinin sekä "monia muita". Balinin lähdöstä oli nyt kulunut lähes 30 vuotta, eikä hänen retkikunnastaan ollut kuultu mitään aikoihin. Mutta kun noin vuosi aiemmin Dáinin puheille tuli Mordorin lähetti, joka kysyi tietoja hobiteista ja lupasi palkkioksi uutisista "sormuksia, samanlaisia kuin hän [= Sauron] antoi vanhoina aikoina", ja jos kääpiöt ottaisivat kiinni aiemmin tapaamansa hobitin, ja antaisivat tämän Sauronin käsiin mukanaan sormus, jonka hobitti oli varastanut, Sauron antaisi vastalahjaksi kolme kääpiökuninkaiden sormusta sekä Morian valtakunnan.[9]

Dáin ei antanut vastausta lähetille, vaan sanoi harkitsevansa asiaa. Lähetti oli palannut sen jälkeen kahdesti ja tulisi viimeisen kerran ennen vuoden loppua. Sen vuoksi Dáin oli lähettänyt Glóinin "varoittamaan Bilboa, että Vihollinen etsii häntä" sekä selvittämään, "miksi Vihollinen himoitsee tätä sormusta, tätä vähäistä sormusten joukossa". Glóin kertoi vielä, että myös Laakson kuninkaan Brandin luo oli tullut lähettejä Mordorista ja kääpiöt pelkäsivät tämän antavan periksi. Kaiken kaikkiaan tilanne oli se, että Ereborin kääpiöitä ja Laakson ihmisiä vastaan valmisteltiin sotaa ja jos Mordorille ei vastata, heidän kimppuunsa hyökätään.[10]

Elrondin vastaus Glóinille[11]

Elrondin selostus Sauronista ja mahtisormusten historiasta[12]

Välihuomautukset: Frodo ja Boromir[13]

Boromirin puhe[14]

Boromirin puhetta seurannut keskustelu: Aragorn, Boromir, Elrond, Frodo, Gandalf[15]

Isildurin turman näyttäminen: Frodo, Elrond, Boromir, Aragorn[16]

Bilbon runo[17]

Aragornin puhe[18]

Vastaukset Aragornin puheeseen: Boromir, Elrond, Bilbo[19]

Bilbon ja Frodon kertomukset[20]

Hobittien kertomuksia seurannut keskustelu: Galdor, Elrond[21]

Gandalfin ensimmäinen puhe

Gandalf kertoo käyneensä Dol Guldurissa ja saaneensa selville, että Noita on jälleen muodon ottanut Sauron. Hän kertoo Valkoisen neuvoston viimeisestä kokouksesta ja sitä seuranneesta Sauronin karkottamisesta Dol Gudurista ja siitä miten Saruman väitti, että Sormusta ei enää löydettäisi.[22] Hän sanoo erehtyneensä uskomaan Sarumanin rauhoitteluihin, vaikka hänen olisi "pitänyt selvittää totuus aiemmin".[23] [Elrondin välihuomautus] Hän kuitenkin asetti vartion Sumuvuorille saadakseen Klonkun käsiinsä, mutta kun se pääsi livahtamaan karkuun, hän etsi sitä Aragornin avulla pitkin ja poikin Erämaata; hän myös pyysi dúnedainia vartioimaan Kontua, jonka ympäristöön oli kertynyt "monenmoisia vakoojia".[24] [Aragornin välihuomautus]

Kun Klonkkua ei löytynyt, Gandalf tajusi, että hän voisi saada selville, oliko Bilbon sormus Sormusten sormus myös muilla keinoilla. Niinpä hän matkusti Gondoriin, josta hän löysi Isildurin käsikirjoituksen: siinä Isildur kuvaili Sauronin kädestä ottamaansa sormusta ja siinä olevaa kirjoitusta.[25] [Boromirin välihuomautus] Pian sen jälkeen hän kuuli tiedon, että Klonkku oli löytynyt ja vangittu. [Aragornin toinen välihuomautus] Hän kuulusteli Klonkkua ja sai tietää, että sillä oli ollut sormus hallussaan "monta oman pikku lajinsa elinaikaa" ja että se oli löytynyt "virrasta läheltä Kurjenmiekkojen kenttiä".[26]

Seuraavaksi Gandalf lausui ääneen mustalla kielellä sormusrunon, jonka hän sanoi lukeneensa sormuksesta, kun se oli heitetty hetkeksi tuleen.[27] [Elrondin toinen välihuomautus]

Gandalf päätti puheensa huolestuttavaan tietoon: Klonkku oli kertonut hänelle olleensa vankina Mordorissa, jossa siltä "puristettiin kaikki mitä se tiesi". Näin ollen Sauronkin tiesi Sormuksen löytymisestä ja siitä, että "se oli pitkään Konnussa".[28]

Välihuomautukset: Elrond, Aragorn, Boromir[29]

Gandalfin ensimmäistä puhetta seurannut keskustelu: Boromir, Aragorn, Legolas, Glóin[30]

Legolasin puhe[31]

Gandalfin toinen puhe[32]

Välihuomautukset: Frodo, Aragorn, Boromir[33]

Gandalfin toista puhetta seurannut keskustelu aiheesta "mitä tehdä sormukselle": Elrond, Gandalf, Erestor, Glorfindel, Galdor, Boromir [34]

Keskustelu jatkuu tauon jälkeen: Boromir, Elrond, Gandalf, Aragorn, Glóin, Glorfindel, Erestor[35]

Bilbo puuttuu puheeseen: Bilbo, Gandalf[36]

Frodon päätös: Frodo, Elrond, Samvais

Bilbon kiteytettyä neuvonpidon tarkoituksen kysymykseen Sormuksen viejistä kaikki vaikenevat. Keskipäivän kello soi ja Frodo sanoo omaksi ihmeekseen vievänsä Sormuksen. Elrond hyväksyy hänen tarjouksensa ja sanoo, että kyseessä on "Konnun kansan hetki, jolloin he nousevat hiljaisilta pelloiltaan vapisuttamaan suurten varustuksia ja neuvotteluja". Hän tarkentaa vielä, että ei halua sälyttää raskasta taakkaa Frodolle, mutta jos tämä tekee sen vapaasta halustaan, valinta on oikea.[37]

Silloin neuvonpitoa ääneti kuunnellut Samvais Gamgi tulee esiin ja puuttuu puheeseen huolissaan siitä, että Frodo lähetettäisiin yksin matkaan. Elrond moittii Samia lempeästi siitä, että tämä on tullut kutsumatta mukaan salaiseen neuvonpitoon ja lupaa, että ainakin Sam saa lähteä hänen kanssaan – ja täten nimittää Samin ensimmäiseksi Sormuksen saattueen jäseneksi. Neuvonpito – tai ainakin sen muistiin merkityt tapahtumat – päättyy siihen, että punastunut Sam istuutuu ja toteaa: "On me vain jouduttu aikamoiseen soppaan, Frodo-herra!"[38]

Viitteet

  1. Kirjoitusasu: "Elrondin Neuvonpito" (TSH, vuoden 2007 kolmiosaiseen laitokseen asti); "Elrondin neuvonpito" (TSH, vuoden 2007 yksiosainen laitos).
  2. TSH, liite B, "Vuosien kirja", s. *** / 942 / *** / *** / 1130 / ***.
  3. TSH I/2.2., Elrondin neuvonpito, s. *** / 214 / *** / *** / 253 / ***.
  4. TSH I/2.2., Elrondin neuvonpito, s. *** / *** / *** / *** / 252 / ***.
  5. TSH I/2.2., Elrondin neuvonpito, s. *** / 223 / *** / *** / 263 / ***.
  6. TSH I/2.2., Elrondin neuvonpito, s. *** / 242 / *** / *** / 285 / ***.
  7. TSH I/2.2., Elrondin neuvonpito, s. *** / 214 / *** / *** / 253 / ***.
  8. TSH I/2.2., Elrondin neuvonpito, s. *** / 214 / *** / *** / 253 / ***.
  9. TSH I/2.2., Elrondin neuvonpito, s. *** / 214-216 / *** / *** / 253-254 / ***.
  10. TSH I/2.2., Elrondin neuvonpito, s. *** / 214-216 / *** / *** / 254-255 / ***.
  11. TSH I/2.2., Elrondin neuvonpito, s. *** / 216 / *** / *** / 255 / ***.
  12. TSH I/2.2., Elrondin neuvonpito, s. *** / 216-219 / *** / *** / 255-258 / ***.
  13. TSH I/2.2., Elrondin neuvonpito, s. *** / 217 / *** / *** / 256 / ***.
  14. TSH I/2.2., Elrondin neuvonpito, s. *** / 219-220 / *** / *** / 258-259 / ***.
  15. TSH I/2.2., Elrondin neuvonpito, s. *** / 220 / *** / *** / 260 / ***.
  16. TSH I/2.2., Elrondin neuvonpito, s. *** / 220-221 / *** / *** / 260-261 / ***.
  17. TSH I/2.2., Elrondin neuvonpito, s. *** / 221 / *** / *** / 261 / ***.
  18. TSH I/2.2., Elrondin neuvonpito, s. *** / 221-222 / *** / *** / 261-262 / ***.
  19. TSH I/2.2., Elrondin neuvonpito, s. *** / 222 / *** / *** / 262 / ***.
  20. TSH I/2.2., Elrondin neuvonpito, s. *** / 222-223 / *** / *** / 262-263 / ***.
  21. TSH I/2.2., Elrondin neuvonpito, s. *** / 223 / *** / *** / 263 / ***.
  22. TSH I/2.2., Elrondin neuvonpito, s. *** / *** / *** / *** / 263-264 / ***.
  23. TSH I/2.2., Elrondin neuvonpito, s. *** / *** / *** / *** / 264 / ***.
  24. TSH I/2.2., Elrondin neuvonpito, s. *** / *** / *** / *** / 264-265 / ***.
  25. TSH I/2.2., Elrondin neuvonpito, s. *** / *** / *** / *** / 265-266 / ***.
  26. TSH I/2.2., Elrondin neuvonpito, s. *** / *** / *** / *** / 266-267 / ***.
  27. TSH I/2.2., Elrondin neuvonpito, s. *** / *** / *** / *** / 267-268 / ***. – Ks. myös TSH I/1.2., Menneisyyden varjo, s. *** / *** / *** / *** / 62-63 / ***.
  28. TSH I/2.2., Elrondin neuvonpito, s. *** / *** / *** / *** / 268 / ***.
  29. TSH I/2.2., Elrondin neuvonpito, s. *** / 224, 225, 226, 227 / *** / *** / 264, 265, 266, 267, 268 / ***.
  30. TSH I/2.2., Elrondin neuvonpito, s. *** / 227-228 / *** / *** / 268-269 / ***.
  31. TSH I/2.2., Elrondin neuvonpito, s. *** / 228-229 / *** / *** / 269 / ***.
  32. TSH I/2.2., Elrondin neuvonpito, s. *** / 229-236 / *** / *** / 269-278 / ***.
  33. TSH I/2.2., Elrondin neuvonpito, s. *** / 233, 234 / *** / *** / 274, 276 / ***.
  34. TSH I/2.2., Elrondin neuvonpito, s. *** / 236-238 / *** / *** / 278-281 / ***.
  35. TSH I/2.2., Elrondin neuvonpito, s. *** / 239-241 / *** / *** / 281-283 / ***.
  36. TSH I/2.2., Elrondin neuvonpito, s. *** / 241 / *** / *** / 283-284 / ***.
  37. TSH I/2.2., Elrondin neuvonpito, s. *** / *** / *** / *** / 284-285 / ***.
  38. TSH I/2.2., Elrondin neuvonpito, s. *** / *** / *** / *** / 285 / ***.

Tämä artikkeli kaipaa tarkistamista tai täydennystä.
Voit auttaa Kontuwikiä laajentamalla artikkelia