Elendur (Arnorin kuningas)

Kohteesta Kontuwiki

Tämä artikkeli kertoo Arnorin kuninkaasta Elendurista. Lukeaksesi samannimisestä Isildurin pojasta, katso Elendur (Isildurin poika).

Elendur (552[1]777 ka.) oli Arnorin yhdeksäs kuningas, joka peri vallan satavuotiaana 652 ka. isänsä Valandurin kuoltua. Hän hallitsi kaikkiaan 125 vuotta. Elendurin kuoleman jälkeen valtaan nousi hänen poikansa Eärendur.[2] Elendurin hallintokaudesta ei ole säilynyt tarkempia tietoja. Hän oli yhtenäisen Arnorin toiseksi viimeinen kuningas, sillä Eärendurin pojat jakoivat valtakunnan kolmeen itsenäiseen osaan.

Samaan aikaan etelässä Gondoria hallitsivat Turambar (kuninkaana vuodet 541–667), Atanatar I (kuninkaana vuodet 667–748) ja Siriondil (kuninkaana vuodet 748–830). Turambarin kausi oli alkanut sotien, sillä hän jatkoi menestyksekkäästi isänsä Rómendacil I:n taistelua itäläisiä vastaan ja valloitti idästä suuria maa-alueita, mutta 600- ja 700-luvut saattoivat olla jo rauhallisempaa aikaa Gondorissakin.

Nimestä

Quenyankielinen nimi Elendur tarkoittaa "tähden palvelijaa". Alkuosa elen 'tähti'[3] on sama kuin nimessä Elendil, joka on käännetty sekä "tähtiä rakastavaksi" että "haltiamieleksi".[4] On siis mahdollista, että nimen Elendur merkitykseksi on myös aiottu "haltiain palvelija". Nimen loppuosa -ndur tarkoittaa '(oikean herran) palvelijaa, jllk. omistautunutta'.[5]

Viitteet

  1. Annaali The Heirs of Elendil (HoMe XII, s. 193).
  2. TSH, liite A I, "Númenorilaiset kuninkaat", s. 424 / 899 / 391 / 481 / 1070 / ***; HoMe XII, s. 193.
  3. Silm., Liite: Quenyan- ja sindarinkielisten nimien elementtejä, s. 433–434 / 377 (s.v. êl, elen).
  4. Silm., Hakemisto, s. 401 / 341 (s.v. Elendil). Ks. myös artikkeli Elendil: Nimestä.
  5. J. R. R. Tolkien, Kirjeet, s. 483 [alaviite ‡] (kirje 297); vrt. Silm., Liite: Quenyan- ja sindarinkielisten nimien elementtejä, s. 438 / 382 (s.v. -(n)dil, -(n)dur).


Edeltäjä:
Valandur
Arnorin kuningas
652777 ka.
Seuraaja:
Eärendur