Durin Kuolematon

Kohteesta Kontuwiki
Durinin pitkä uni. Kuva © Peter Xavier Price.

Durin Kuolematon oli kääpiöiden Seitsemästä isästä "myöhempinä aikoina maineikkain"[1] ja myös vanhin. Thorin II Tammikilpi sanoi, että Durin "oli Pitkäpartojen kääpiöistä vanhimpien isien isä, minun ensimmäinen esi-isäni".[2]

Kun Aulë oli tehnyt kääpiöt, hän joutui Ilúvatarin määräyksestä asettamaan heidät eri puolille Keski-Maata nukkumaan, kunnes Esikoiset eli haltiat olivat ensin heränneet.[1] Ei tiedetä, miten kauan Durin ja muut isät nukkuivat, mutta kun Durin heräsi esiaikojen kuluessa, hän vaelsi Azanulbizariin ja teki asuntonsa Kheled-zâramin ylle Sumuvuorten itäpuolelle.[3]

Durin eli niin kauan, että hän sai lisänimen Kuolematon. Hän aloitti Khazad-dûmin rakentamisen ja sinne hänet haudattiin kun hän lopulta kuoli, sillä kuolematon hän ei ollut. Mutta kuitenkin hänen sukuunsa syntyi viisi kertaa jälkeläinen joka niin muistutti häntä, että sai Durinin nimen. Kääpiöiden mukaan Durin Kuolematon palasi näin yhä uudestaan elämään.[4]

Durin löytää Morian vuoret. Kuva © Ted Nasmith.

Durinin heimoa kutsuttiin nimellä pitkäparrat. Hänen kirveensä oli ilmeisesti heimon arvokas perintökalu.[5] Hänen mukaansa on nimetty myös kääpiöiden uudenvuoden ensimmäinen päivä,[6] Khazad-dûmin suuri silta[7] ja Zirakzigilin huipulla ollut torni.[8] Lisäksi Kuvastajan vieressä, jonne katsoessaan hän näki veden pintaan heijastuvista tähdistä muodostuneen kruunun,[9] seisoi hänen mukaansa nimetty muinainen muistokivi vielä kolmannen ajan lopussa.[10]

Viitteet

Tämä artikkeli kaipaa tarkistamista tai täydennystä.
Voit auttaa Kontuwikiä laajentamalla artikkelia