Denethor (nandor)

Kohteesta Kontuwiki

Tämä artikkeli kertoo laiquendin päälliköstä. Lukeaksesi muista samannimisistä henkilöistä, katso Denethor (täsmennyssivu).

Denethor oli laiquendin eli viherhaltioiden päällikkö ensiajalla. Hänen isänsä oli Lenwë, jonka johtamana suuri joukko Olwën teleri-haltioita oli jättänyt kesken Suuren matkan Cuiviéneniltä länteen nähtyään Hithaeglirin taivaisiin kohoavat huiput Anduinin laaksoista. Heitä alettiin kutsua nimellä nandor.[1]

Denethor toi osan tuosta kansasta Sinivuorten yli Beleriandiin jo ennen Kuun ensimmäistä nousua, sillä Keski-Maan salot olivat käyneet entistä vaarallisemmiksi ja hän oli kuullut huhuja Thingolin mahdista. Denethor kansoineen asettui Ossiriandin maahan Sinivuorten läntisille alarinteille.[2] Mutta kun Morgoth palasi Keski-Maahan ja lähetti örkit hyökkäämään Beleriandiin, Thingol pyysi Denethoria auttamaan niiden torjumisessa.[3] Hänen kevyesti varustetut joukkonsa kuitenkin saarrettiin Amon Erebille ja hän kaatui lähimpien sukulaistensa kera ennen kuin Thingol pääsi hänen avukseen. Tämä oli Beleriandin sotien ensimmäinen taistelu.[4]

Nimestä

Nimi Denethor on nandorin kieltä ja sen merkitys on Tolkienin mukaan "luultavasti" 'jäntevä ja solakka' (engl. lithe-and-lank); nimen osat ovat nandorin kielen *dene- 'laiha ja vahva, taipuisa, notkea' (engl. thin and strong, pliant, lithe) ja *thara- 'pitkä ja solakka' (engl. tall (or long) and slender).[5]

Viitteet

  1. Silm. 3, Haltioiden tulo ja Melkorin vangitseminen, s. 62 / 43; Silm. 10, Sindar, s. 113 / 86.
  2. Silm. 10, Sindar, s. 114 / 86.
  3. Silm. 10, Sindar, s. 115-116 / 87.
  4. Silm. 10, Sindar, s. 116 / 87-88; Silm. 14, Beleriandista ja sen valtakunnista, s. 150 / 116.
  5. HoMe XI, s. 412 ("Note 17 (p. 384)").