Dangweth Pengoloð

Dangweth Pengoloð, "Pengolodhin vastaus" (engl. Answer of Pengolod) on J. R. R. Tolkienin kirjoittama essee haltioiden kielten muuttumisesta. Sen koko otsikko on Dangweth Pengoloð the Answer of Pengolod to Aelfwine who asked him how came it that the tongues of the Elves changed and were sundered.

Käsikirjoitukset ja ajoitus

Dangweth Pengoloðista tunnetaan kaksi käsikirjoitusta, joista ensimmäinen (A) on selkeä teksti, johon on tehty vain harvoja korjauksia, ja jälkimmäinen (B) on näyttävä koristeellinen käsikirjoitus, joka on sisällöltään hyvin lähellä A:ta. Tolkien säilytti käsikirjoituksia yhdessä toisen Pengolodhin opetusta sisältävän tekstin, Of Lembasin, kanssa. Essee on kirjoitettu vuosien 1951 ja 1959 välillä, todennäköisesti vuosikymmenen alkupuolella. Christopher Tolkien on julkaissut B-version tekstin The History of Middle-earth -sarjan 12. osassa The Peoples of Middle-earth.

Sisältö

Teksti on kirjoitettu taruntietäjä Pengolodhin vastaukseksi kysymykseen, jonka keskiaikaisesta Englannista kotoisin oleva Ælfwine esitti hänelle Tol Eressëassa. Ælfwineä ihmetytti, miksi kuolemattomat haltiat, joiden muisti ulottuu kaukaisiin aikoihin saakka, eivät ole säilyttäneet alkuperäistä kieltään. Pengolodh vastaa, että kaikki Eässa on muuttuvaista. Lisäksi kielen olemukseen kuuluu, että "ajatuksen ja äänteiden liitto" on täysin elossa vain syntyessään, sillä tottumuksen myötä sanoista katoaa ilo ja ne alkavat tehdä kuolemaa. Liitto on tällöin uudistettava yhdistämällä äänteisiin uusi ajatus tai antamalla ajatukselle uusi äänneasu.

Pengolodh selittää myös, että eldar ovat ihmisiä tietoisempia puheestaan, mutta se ei tee heidän kielistään vakaampia, sillä he muuttavat niitä usein tarkoituksella. Eldarille "kielen luominen on taiteista vanhin ja rakastetuin". Sanojen ja ilmaisukeinojen lisäksi eldar korvaavat joskus myös kieltensä äänteitä toisilla äänteillä, jotka tuntuvat heistä miellyttävämmiltä tai tuoreemmilta. He eivät kuitenkaan muuta mielivaltaisesti yksittäisten sanojen ääntämystä, vaan muokkaavat koko kielen äännejärjestelmää. Tällaiset muutokset tuottavat samankaltaisia tuloksia kuin ihmisten kielissä ajan mittaan tapahtuvat tiedostamattomat muutokset.

Pengolodh puhuu seuraavaksi Ælfwinelle kielestä ja muistista. Coirëa quenyaksi, eläväksi kieleksi, kutsutaan sitä kieltä, jonka kautta haltia ajattelee ja kuvittelee, ja tälle kielelle hän myös muokkaa kaiken, mitä muistaa itsensä tai jonkun toisen menneisyydessä sanoneen. "Jos ihminen muistaa jotain, mitä hän on sanonut lapsuudessaan, muistaako hän lapsuudenaikaisen puhetapansa, jota hän käytti sillä hetkellä kauan sitten?" Pengolodh kysyy, ja jatkaa: "Minä en tiedä. Mutta ainakaan me, quendi, emme muista."

Lopuksi Pengolodh sanoo, että jos Ælfwine pohtii tarkoin kaikkea kerrottua, hän ymmärtää, että haltioiden kielet muuttuvat samalla tavoin kuin ihmisten kielet, vaikka muutos saattaa olla hitaampaa ja tiedostetumpaa. Myös välimatkat erottavat haltiakansoja toisistaan samoin kuin ihmiskansoja, eivätkä edes entisaikojen näkykivet voineet tätä täysin estää. Eri haltiaheimojen kielet ovat siksi vääjäämättä kasvaneet erilleen. Pengolodh kuitenkin kertoo, että maailman muodon muuttumisen jälkeen kadonneessa Lännessä Ardan piirien ulkopuolella muutos on hidastunut, niin että hänen kaltaisensa haltiat puhuvat yhä lähes samoin kuin Beleriandin sotien aikaan.