Cerin Amroth

Kohteesta Kontuwiki
Cerin Amroth. Kuva © Matěj Čadil.

Cerin Amroth eli "Amrothin kumpu"[1] (engl. Amroth's Mound) oli Lothlórienin metsässä Anduinin laaksoissa sijaitseva kumpu, jonka nurmella kukkivat elanor ja niphredil. Aragorn ja Arwen Undómiel kihlautuivat Cerin Amrothilla, ja paljon myöhemmin Arwen palasi kummulle kuolemaan.

Kukkula oli saanut nimensä Amrothilta, maan kuninkaalta, joka aikanaan asui "korkeissa puissa suurella kummulla jonka nimi oli aina sen jälkeen Cerin Amroth".[2] Itse asiassa Amroth lienee ollut ensimmäinen Lórienin haltioista, joka muutti puuhun asumaan.[3] Ennen Caras Galadhonin rakentamista hänen fletinsä Cerin Amrothilla oli koko maan korkein tähystyspaikka, ja sen tarkoitus oli "tarjota näköala Dol Gulduriin Anduinin yli".[3]

Kun Sormuksen saattue matkasi Lothlórienin läpi kohti Caras Galadhonia 17. tammikuuta 3019 ka., heidän oppaansa Haldir vei heidät Cerin Amrothin kautta ennen kuin he illalla saapuivat perille.[4] Siihen asti saattue oli joutunut kävelemään silmät sidottuina, mutta kun side poistettiin Frodo Reppulin silmiltä, hän näki seuraavaa:

Vasemmalla oli suuri kumpare, jota peitti nurmi, vihreä kuin esiaikojen kevät. Siinä kasvoi kuin kaksinkertaisena kruununa kaksi puuvyötä; ulompien puiden kuori oli lumivalkea ja ne olivat lehdettömiä – – sisempi kehä kasvoi valtavan suuria mallornpuita, – – Ylhäällä, keskimmäisenä kasvavan korkean puun oksistossa hohti valkea flet. Puiden juurella ja kaikkialla vihreillä rinteillä kasvoi ruohon seassa kirjavanaan pieniä kultaisia tähdenmuotoisia kukkia. Niiden joukossa nuokkui hentojen varsien nenässä toisenlaisia kukkia, valkeita ja kalpeanvihreitä. [5]

Haldir sanoi, että Cerin Amroth on "muinaisen valtakunnan sydän";[6] myöhemmin Aragorn totesi, että "täällä on haltiavallan maanpäällinen sydän".[7] Haldir vei Frodon ja Samvais Gamgin ylös Amrothin fletille, josta he näkivät Caras Galadhonin ja Virran takana kohoavan Dol Guldurin.[8]

Haldirin ja hobittien laskeuduttua fletiltä, he näkivät kukkulan juurella seisovan Aragornin, joka muisteli sitä, miten hän oli kihlautunut Arwenin kanssa samalla paikalla kauan sitten.[9] Kun Aragorn – tuolloin kuningas Elessarin nimellä tunnettuna – luopui elämästään vuonna 120 na.,[10] Arwen meni Cerin Amrothiin ja kuoli siellä; siellä "kohoaa hänen vihreä hautansa aina maailman muuttumiseen saakka".[11]

Viitteet

  1. KTK, Sanasto (1986) / Hakemisto (2021), s. 575 / 484 (s.v. Cerin Amroth); TSH I/2.6., Lothlórien, s. *** / *** / *** / *** / 365 / ***. Kirjoitusasu: "Amrothin Kumpu" (TSH, vuoden 2007 kolmiosaiseen laitokseen saakkka; KTK); "Amrothin kumpu" (TSH, vuoden 2007 yksiosainen laitos).
  2. KTK 2.IV, Galadrielin ja Celebornin tarina, s. 330 / 279.
  3. 3,0 3,1 KTK 2.IV, Galadrielin ja Celebornin tarina, s. 337 / 286.
  4. TSH, liite B, "Vuosien kirja", s. *** / *** / *** / *** / 1130 / ***.
  5. TSH I/2.6., Lothlórien, s. *** / *** / *** / *** / 364-365 / ***. Kukat olivat elanoria ja niphrediliä.
  6. TSH I/2.6., Lothlórien, s. *** / *** / *** / *** / 365 / ***.
  7. TSH I/2.6., Lothlórien, s. *** / *** / *** / *** / 367 / ***.
  8. TSH I/2.6., Lothlórien, s. *** / *** / *** / *** / 365-366 / ***.
  9. TSH I/2.6., Lothlórien, s. *** / *** / *** / *** / 366 / ***; TSH, liite A I, "Númenorilaiset kuninkaat", s. *** / *** / *** / *** / 1095 / ***.
  10. TSH, liite B, "Vuosien kirja", s. *** / *** / *** / *** / 1136-1137 / ***.
  11. TSH, liite A I, "Númenorilaiset kuninkaat", s. *** / *** / *** / *** / 1098 / ***.