Bungo Reppuli

Kohteesta Kontuwiki

Bungo Reppuli (1246-1326 kl.; engl. Bungo Baggins) oli Konnun hobitti, vanhin Mungo Reppulin ja Laura Tonkelin viidestä lapsesta. Hänen nuoremmat sisaruksensa olivat Belba (1256-1356 kl.), Longo (1260-1350 kl.), Linda (1262-1363 kl.) ja Bingo (1264-1360 kl.).[1]

Bungo otti puolisokseen Belladonna Tukin (1252-1334 kl.), ja liitosta syntyi sittemmin kuuluisuutta saavuttanut poika, Bilbo (s. 1290 kl.).[1] Perhe asui Hobittilan Repunpäässä, kolossa jonka Bungo rakensi vaimolleen (osittain tämän rahoilla).[2]

Mainitessaan Bilbon vanhemmat kertomuksessaan Ereborin-retkestä Gandalf sanoi, että he "olivat kuolleet kontulaisiksi varhain, noin kahdeksankymmenen iässä",[3] mutta syytä Bungon ja Belladonnan varhaiseen kuolemaan ei missään kerrota.

Bungosta tiedetään myös, että hän varastoi aikoinaan kellariinsa kaksitoista pulloa Vanhaa viinitarhaa, Eteläneljännyksen vahvaa punaviiniä. Bilbo lahjoitti pullot Rori Rankkibukille jäähyväisjuhlassaan vuonna 1401 kl. Bungon kuolemasta oli tuolloin kulunut jo 75 vuotta, joten viini oli todellakin "noihin aikoihin jo varsin kypsää", kuten Tarussa Sormusten herrasta todetaan.[4]

Viitteet

  1. 1,0 1,1 TSH, liite C, "Sukupuita (hobittien)", s. [496] / 948 / 474 / [585] / [1138] / 936 (sukupuu "Hobittilan Reppulit").
  2. Hobitti I, Odottamaton juhla, s. 9 / 9 / *** / 9 / ***.
  3. KTK 3.III, Ereborin-retki, s. 438 / 368.
  4. TSH I/1.1., Odotettu juhla, s. *** / *** / *** / *** / 50 / 37 (vuoden 2007 laitokseen saakka "aivan hyvää").