Bucca Nevalainen

Kohteesta Kontuwiki

Bucca Nevalainen (engl. Bucca of the Marish) oli konnunlaskun 300-luvun (1900-luku ka.) lopun Konnussa merkittävä hobittipäällikkö. Nimensä perusteella hän oli kotoisin Nevan seudulta Rankkivuon länsirannalta.

Buccan aikana dúnedainin Pohjois-Valtakunta kukistui lopullisesti sodissa Angmaria vastaan ja Kontukin jäi vaille kuningasta. Kuninkaan valtuuksia hoitamaan ja Kontua hallinnoimaan päätettiin perustaa thainin virka, ja vuonna 379 kl. (1979 ka.) Bucca valittiin sen ensimmäiseksi haltijaksi.[1]

Buccasta polveutuivat thainin virkaa aluksi hallussaan pitäneet Ikäbukit[2] ja sittemmin (Gorhendad Ikäbukin muutettua Nevasta Rankkivuon vastarannalle ja luovuttua thainin virasta) Bukinmaan Rankkibukit.[3]

Nimestä

Muinaisenglannin sanan bucca merkitys on 'vuohipukki'[4] (suomen pukki on myös germaanista alkuperää, tarkemmin sanottuna laina ruotsista[5]). Bucca oli anglosakseilla myös erisnimi, joka muuttui myöhemmin muotoon Buck;[4] myös Buckinghamin kaupungin sanotaan saaneen nimensä eräältä Buccalta.[6]

Nimi Bucca on käännös westroninkielisestä nimestä Gamba, joka esiintyy nimissä Zaragamba 'Ikäbuk' ja Brandagamba 'Rankkibuk'.[7]

Viitteet

  1. TSH, liite A I, "Númenorilaiset kuninkaat", s. *** / *** / 397 / *** / 1075 / ***; TSH, liite B, "Vuosien kirja", s. *** / *** / *** / *** / 1124 / *** (annaali 1979 ka.
  2. TSH, liite A I, "Númenorilaiset kuninkaat", s. *** / *** / 397 / *** / 1075 / ***. Tarkkaan sanottuna Ikäbukit katsoivat polveutuvansa Bucca Nevalaisesta.
  3. TSH, liite C, "Sukupuita (hobittien)", s. [498] / 950 / 476 / [587] / [1142] / *** (sukupuu "Bukinmaan Rankkibukit"); TSH I/1.5., Salaliitto paljastuu, s. *** / 97 / *** / *** / 110-111 / ***.
  4. 4,0 4,1 Nomenclature s.v. Brandybuck (RC, s. 754).
  5. Suomen sanojen alkuperä. Etymologinen sanakirja s.v. pukki.
  6. Buckingham: History (Wikipedia [en]).
  7. TSH, liite F II, "Käännöksestä", s. / / / / / 970. Liitteen tämä osa ensimmäisen kerran suomennettuna vuoden 2023 laitoksessa.

Tämä artikkeli kaipaa tarkistamista tai täydennystä.
Voit auttaa Kontuwikiä laajentamalla artikkelia