Avranc

Kohteesta Kontuwiki

Manthorin toverit Teiglinin
ylityspaikan vartiossa:

Avranc oli Dorlasin poika, Halethin kansaa. Vuonna 501 av.[1] hänestä tuli kansansa johtaja Hardangin jälkeen.[2] Hänen kerrotaan olleen tuolloin "nuori mies, lyhyt ja tumma mutta vahva",[3] ja hän oli mennyt hiljattain naimisiin. Hänestä ei paljon pidetty, sillä vaikka hän oli rohkea, hän oli myös pilkallinen kuten isänsä Dorlas oli ollut.[4]

Avranc esiintyy vain tarinassa The Wanderings of Húrin, jossa kerrotaan Húrinin käynnistä Brethilin metsässä. Painetussa Silmarillionissa häntä ei mainita.

Hän kuului Manthorin, Hardangin serkun, tovereihin Teiglinin ylityspaikalla, yhdessä Forhendin ja Sagrothin kanssa. Sen lisäksi Avranc oli isänsä tavoin Hardangin, haladinin johtajan, uskollinen tukija.[3]

Avranc oli sitä mieltä, että Húrin olisi pitänyt surmata, mutta kun tätä Manthorin käskystä lähdettiin viemään Hardangin eteen, Avranc toimitti tiedon edeltäkäsin ja panetteli Húrinia Hardangille.[5] Yhteistuumin Hardangin kanssa Avranc teki kaikkensa, että Húrin surmattaisiin, niin Hardangin kuulustellessa tätä[6] kuin myöhemmin kansankokouksessa.[7] Kun kansankokouksessa syttyi ensin riita ja sitten taistelu Hardangin ja hänen kannattajiensa sekä Húrinia puolustaneen Manthorin ja hänen kannattajiensa välille, vaikka Manthor yritti rauhoittaa miesten mieliä. Avranc puolusti Hardangia ja yritti surmata Manthorin nuolellaan (niin kuin hän oli jo aiemmin ehdottanut Hardangille).[8]

Myöhemmin, kun Hardang oli surmattu kansankokouksen jälkeen syttyneessä kahakassa ja Manthor oli johdattamassa Húrinia pois Brethilistä, Avranc onnistui viimein yrityksessään ja ampui väijyksistä Manthoriin kuolettavan nuolen.[9] Kertomus lopppuu kesken, mutta Tolkienin muistiinpanoista käy ilmi, että haladin valitsi myhöhemmin Avrancin päällikökseen, koska ketään Halethin huoneesta ei ollut enää jäljellä, mutta hän ei nauttinut samanlaista arvovaltaa kuin aiemmat päälliköt ja siksi Brethilin kansa hajaantui entisestään, kun osa hyväksyi Avrancin johtajuuden ja osa oli häneen tyytymätön.[2]

Nimestä

Nimen Avranc merkitys on tuntematon; se on mahdollisesti Halethin kansan puhumaa ihmiskieltä.

Nimen kehityksestä

Tarinan The Wanderings of Húrin käsikirjoituksessa Dorlasin pojan nimi oli aluksi Farang, myöhemmin Faranc ja käsikirjoituksen loppuosassa Avranc. Tämän jälkeen Tolkien korjasi nimen muotoon Avranc koko käsikirjoituksessa.[10]

Viitteet

  1. HoMe XI, s. 257-258.
  2. 2,0 2,1 HoMe XI, s. 308 [viite 54].
  3. 3,0 3,1 HoMe XI, s. 275.
  4. HoMe XI, s. 284.
  5. HoMe XI, s. 275-276.
  6. HoMe XI, s. 276-278.
  7. HoMe XI, s. 284-290.
  8. HoMe XI, s. 291-293 vrt s. 278.
  9. HoMe XI, s. 296.
  10. HoMe XI, s. 303 [viite 31].


Edeltäjä:
Hardang
Haladinin johtaja
501 - ? av.
Seuraaja:
?