Aredhel

Kontuwiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Aredhel
Kuva © Anke Eißmann

Aredhel Valkoinen (1362 pv.[1]-400 av.;[2] engl. Aredhel the White) oli Fingolfinin tytär, Fingonin ja Gondolinin Turgonin nuorempi sisar. Häntä kutsuttiin nimellä Ar-Feiniel, "Noldorin valkea impi"[3] (engl. White Lady of the Noldor), sillä hän oli kalvas huolimatta tummasta tukasta, eikä hän koskaan pukeutunut muihin väreihin kuin hopeaan ja valkoiseen. Curufin nimittää Aredhelia myös "Gondolinin valkeaksi neidoksi" (engl. White Lady of Gondolin).[4]

Elämä ja teot

Amanin autuudessa

Aredhel oli pitkä ja vahva ja ratsasti mielellään metsälle, Valinorissa hän kulki usein sukulaistensa Fëanorin poikien matkassa,[5] kunnes Fëanor nousi kapinaan valaria vastaan ja lähti maanpakoon mukanaan suurin osa noldorista. Myös Aredhel lähti tuon joukon mukana vaaralliselle matkalle kohti Keski-Maata.[6]

Nevrast

Saavuttuaan Keski-Maahan Aredhel asettui asumaan veljensä Turgonin kanssa Nevrastiin, Suuren meren rantamille.[7] Mutta kun vala Ulmo ilmestyi Turgonille ja kehotti tätä etsimään suojaisan piilopaikan ja muuttamaan kansoineen sinne, Turgon noudatti käskyä ja aloitti Gondolinin rakennustyöt.[8]

Lähtö Gondolinista

Aredhel muutti veljensä Turgonin kanssa Gondolinin salattuun valtakuntaan, mutta vietettyään siellä tarpeeksi aikaa, hän huomasi, ettei viihtynyt vuorien keskellä, vaan kaipasi avaria maita ja halusi kulkea metsissä niin kuin oli tavannut tehdä Valinorissa. Kahdensadan vuoden kuluttua Gondolinin valmistumisesta hän pyysi veljeltään lupaa lähteä kaupungista, mutta Turgon suostui vain siihen, että hän menisi tapaamaan toista veljeään Fingonia Hithlumiin. Turgon antoi hänelle kolme ylimystä saattueeksi, mutta Aredhel ei halunnut kenenkään määräävän puolestaan. Niinpä Brithiachin kahlaamolla hän vaati seuralaisiaan lähtemään kohti etelää eikä länttä, sillä hän halusi tavata ystäviään Fëanorin poikia.[9]

Aredhelia saattueineen ei päästetty Doriathiin, joten heidän oli jatkettava matkaansa Melianin vyön pohjoisreunaa. Nan Dungorthebin luona Ungoliantin jälkeläiset, hämähäkit, hyökkäsivät heidän kimppuunsa ja Aredhel eksyi seuralaisistaan. Lopulta hän pääsi Esgalduinin ja Arosin yli ja saapui Celegormin ja Curufinin maille. Nämä olivat kuitenkin juuri silloin Caranthirin luona metsästysretkellä, joten odotellessaan heitä Aredhel vietti aikaansa vaeltelemalla yksin metsissä.[10]

Aredhel ja Eöl Pimentohaltia

Vuoden lopulla Aredhel joutui Nan Elmothin metsään. Siellä pimentohaltia Eöl näki hänet ja lumosi hänet niin, että hän ratsasti yhä syvemmälle metsään ja saapui lopulta Eölin asumukselle. Eöl otti Aredhelin puolisokseen ja Aredhel synnytti hänelle pojan, Maeglinin.[11]

Kun Maeglin oli varttunut, Aredhel kertoi hänelle tarinoita suvustaan ja samalla hän alkoi haluta taas päästä takaisin Gondoliniin. Eöl oli kieltänyt häntä tapaamasta ketään noldoriin kuuluvaa, mutta kun myös Maeglinissa heräsi kaipuu nähdä mahtavat sukulaisensa, äiti ja poika päättivät karata yhdessä Nan Elmothista.[12]

Eölin ollessa kerran tapaamassa Nogrodin kääpiöitä Aredhel ja Maeglin ratsastivat kohti Gondolinia, mutta Eöl palasi kotiin aiemmin kuin he olivat luulleet ja lähti ajamaan heitä takaa. Aredhel ja Maeglin pääsivät turvassa Gondoliniin, mutta Eöl tuli pian heidän jäljessään. Vartijat ottivat Eölin kiinni ja veivät hänet Turgonin eteen tuomittavaksi.[13]

Kun Turgon kielsi Eölia kuoleman uhalla poistumasta Gondolinista, hän päätti valita kuoleman sekä itselleen että pojalleen. Hän heitti keihään kohti Maeglinia, mutta Aredhel juoksi sen eteen. Keihäs osui vain hänen olkapäähänsä, mutta sen kärki oli myrkytetty ja Aredhel kuoli seuraavan päivän jälkeisenä yönä. Eöl tuomittiin heitettäväksi alas Caragdûrin kalliolta.[14]

Tarinan kehityksestä

Turgonin sisar, Meglinin[15] äiti, mainitaan ensimmäisen kerran jo Kadonneitten tarujen kirjassa kertomuksessa The Fall of Gondolin.[16] Tuolloin hänen nimensä on Isfin. Isfinin ja Eölin tarinaa ei kerrottu vielä koko mitassaan, vaan siihen viitataan Gondolinin tuhosta ja Meglinin petturuudesta kerrottaessa: "[Meglin] oli kuninkaan [= Turgonin] sisarenpoika; hänen äitinsä oli kuninkaan sisar Isfin; ja tuota tarinaa Isfinistä ja Eölista ei voi kertoa tässä."[17] Tämän enempää ei kerrota Isfinistä, mutta tarinan Isfin and Eöl varhaisin versio kuitenkin syntyi jo tuolloin: se oli muutaman rivin mittainen hahmotelma Tolkienin pienessä muistikirjassa:[18]

"Maahisten" (engl. gnomes) Myyrä-suvun (engl. Mole-kin)[19] Eöl (Arval) rakasti kaukaa Isfiniä, Fingolman[20] tytärtä. Hän on vahva mies, Fingolman ja Fëanorin poikien (joille hän on sukua) suosiossa, koska hän on kaivosmiesten johtaja ja etsii kätkettyjä jalokiviä, mutta hän on epämiellyttävä ja Isfin inhoaa häntä.[21]

Christopher Tolkien arvelee, että tämä muistiinpano on vanhempi kuin tarina The Fall of Gondolin, koska Meglin ei vielä esiinny siinä ja monet hänen hahmonsa piirteistä kuuluvat Eölille. Tässä hahmotelmassa ei myöskään mainita Gondolinia.[21]

Silmarillionin varhaisissa kehitysvaiheissa Isfinin ja Eölin tarina oli siirtynyt Gondolinin yhteyteen ja sen ydin oli syntynyt: Isfin kohtaa Eölin jouduttuaan pois Gondolinista ja heille syntyy poika, joka myöhemmin palaa Gondolinin. Tarina pysyi aluksi mainintana Isfinin ja Eölin kohtaamisesta Isfinin kadottua Taur-nu-Fuiniin Lukemattomien kyynelten taistelun jälkeen,[22] ja heidän poikansa Meglinin syntymästä ja saapumisesta Gondoliniin.[23]

"Harmaissa annaaleissa" (Grey Annals) tarina on (vuonna 1951) muuttumassa pääpiirteissään siihen muotoon, jossa se on painetussa Silmarillionissa: Isfin lähtee Gondolinista vastoin Turgonin tahtoa, kohtaa Eölin ja jää tämän luo. Heille syntyy poika,[24] ja lopulta Isfin karkaa tämän kanssa Eölilta, joka seuraa heitä ja surmaa Isfinin.[25]

Tolkien kuitenkin korjasi tätä osaa käsikirjoituksestaan viimeisinä vuosinaan (noin vuonna 1970). Monivaiheisten ja osin ristiriitaisten muutosten pohjalta Christopher Tolkien kokosi Silmarillionin kuudennentoista luvun "Maeglin", joka "kanonisoi" Aredhelin tarinan. Näiden eri vaiheiden käsikirjoituksia ei ole julkaistu kokonaan, mutta Christopher Tolkien kommentoi tekstin eri kehitysvaiheita ja toimitustyössä tekemiään valintoja laajasti The History of Middle-earth -sarjan 11. osassa.[26]

Nimen kehityksestä

Aredhelin hahmon kehitykseen liittyvistä kysymyksistä olennaisin lienee hänen nimensä muuttuminen Kadonneitten tarujen kirjasta saakka periytyvästä Isfinistä Aredheliksi osin keskenään ristiriitaisten muutosten kautta: Tolkien oli joissakin "Maeglin"-tekstin versioissa merkinnyt Isfinin muutettavaksi muotoon Feiniel ("White Lady"), joissakin taas muotoon Aredhel ("Noble-elf"); välillä Isfin oli ainoastaan ympäröity ja parissa kohdassa korvattu Feinielillä, kerran Ar-Feinielillä.[27] Christopher Tolkien toteaa lopuksi, että "julkaistussa Silmarillionissa yhdistin [nimet] Aredhel Ar-Feinieliksi ilman riittäviä perusteita; nimet ilmeisesti kilpailivat keskenään, ja huomautukset edellä mainitun hiilipaperikopion yläreunassa antavat ymmärtää, että Areðel (Aredhel) oli hänen viimeinen valintansa."[27]

Vielä yksi Aredhelin nimi esiintyy Tolkienin kirjoituksissa. Käsikirjoituksessa LQ 1 (The Later Quenta Silmarillion, 1. vaihe) Isfin on muutettu muotoon Írith.[28] Sama nimi esiintyy myös esseessä Quendi and Eldar,[29] mutta nämä molemmat tekstit ovat vanhempia kuin painetun Silmarillionin lähteenä toiminut "Maeglin". Christopher Tolkien olettaa, että muokatessaan "Maeglinia" hänen isänsä oli unohtanut kokonaan aiemmin tekemänsä muutoksen Isfin > Írith.[30] Sama nimi mainitaan myös tekstissä The Shibboleth of Fëanor (noin vuodelta 1968).[31] Itse asiassa tässä tekstissä Fingolfinin tyttären quenyankieliseksi nimeksi ilmoitetaan Írissë, joka sindariksi oli Íreth.[32] Kaikissa Tolkienin laatimissa sukutauluissa nimi oli kuitenkin muodossa Írissë (Írith), kunnes viimeisessä versiossa hän korjasi ensin Írithin muotoon Íreth ja lopuksi korvasi molemmat nimet muodolla (Ar)Feiniel.[33]

Viitteet

  1. Annals of Aman §86 lisäys (HoME X, s. 102 [viite 8]).
  2. Grey Annals §120 (HoME XI, s. 48).
  3. Kirjoitusasu Silmarillionissa: "Noldorin Valkea Impi".
  4. Silm. 16, Maeglin, s. 167.
  5. Silm. 5, Eldamar ja eldaliën ruhtinaat, s. 70-71.
  6. Silm. 9, Noldorin pako, s. 100-102. Aredhelia ei mainita tässä yhteydessä lainkaan, hän palaa tarinaan vasta, kun kerrotaan hänen lähdöstään Gondolinista.
  7. Silm. 14, Beleriandin valtakunnat, s. 145-146; Silm. 16, Maeglin, s. 161.
  8. Silm. 15, Noldor Beleriandissa, s. 153-155.
  9. Silm. 16, Maeglin, s. 161-162.
  10. Silm. 16, Maeglin, s. 162-163.
  11. Silm. 16, Maeglin, s. 163-164.
  12. Silm. 16, Maeglin, s. 165.
  13. Silm. 16, Maeglin, s. 166-170.
  14. Silm. 16, Maeglin, s. 170-171.
  15. Myöhemmin Maeglin.
  16. HoME II, s. 165, 168.
  17. HoME II, s. 165.
  18. Muistikirjasta, ks. HoME I, s. 23, 171.
  19. Tästä kehittyi Meglinin johtama House of the Mole, yksi Gondolinin kahdestatoista aatelissuvusta.
  20. Myöhemmin Fingolfin.
  21. 21,0 21,1 HoME II, s. 220.
  22. HoME IV, s. 34 (Sketch of the Mythology); s. 136 (The Quenta); s. 301 (Annals of Beleriand)
  23. HoME IV, s. 35 (Sketch of the Mythology): Isfin lähettää Meglinin Gondoliniin; s. 140 (The Quenta): Eöl katoaa ja Isfin vaeltaa Gondoliniin poikansa kanssa; s. 305 (Annals of Beleriand): Meglin tulee Gondoliniin, Isfiniä ei mainita lainkaan.
  24. Aluksi nimeltään Glindûr, korjattu myöhemmin muotoon Maeglin.
  25. Grey Annals §117-120 (HoME XI, s. 47-48).
  26. HoME XI, s. 316-339.
  27. 27,0 27,1 HoME XI, s. 318.
  28. QS §24 (HoME X, s. 177, vrt. s. 182).
  29. HoME XI, s. 409.
  30. HoME X, s. 420 [viite 34].
  31. Tekstin ajoituksesta, ks. HoME XII, s. 331.
  32. HoME XII, s. 345. Tekstissä on myös outo ristiriitaisuus: Írissëä kutsutaan kerran myös Elenwën tyttäreksi; kyseessä on ilmeisesti ajatusvirhe (ks. HoME XII, s. 362-363 [viite 39]).
  33. HoME XII, s. 362 [viite 39].

Tämä artikkeli kaipaa tarkistamista tai täydennystä.
Voit auttaa Kontuwikiä laajentamalla artikkelia