A Secret Vice

Kohteesta Kontuwiki

Tämä artikkeli kertoo J. R. R. Tolkienin esitelmästä vuodelta 1931. Lukeaksesi samannimisestä teoksesta (toim. Dimitra Fimi ja Andrew Higgins), katso A Secret Vice (teos).

A Secret Vice (suom. "salainen pahe") on J. R. R. Tolkienin ilmeisesti vuonna 1931 pitämä esitelmä, joka julkaistiin ensimmäisen kerran teoksessa The Monsters and the Critics and Other Essays (1983) ainoan säilyneen käsikirjoituksen pohjalta.[1] Se julkaistiin uudestaan 7. huhtikuuta 2016 HarperCollinsin kustantamana, Dimitra Fimin ja Andrew Higginsin toimittamana noin 300-sivuisena kommentaarilla ja aiheeseen liittyvällä lisäaineistolla varustettuna teoksena A Secret Vice.[2]

Esitelmän sisältö

Esitelmän sisältö esitellään toistaiseksi teoksessa The Monsters and the Critics julkaistun tekstin pohjalta.

Käsikirjoituksessa, jonka tekstiä on myöhemmin korjailtu "kiireesti sieltä täältä" nähtävästi esitelmän uutta esitystä varten paljon myöhemmin, ei mainita alkuperäistä yleisöä tai päivämäärää. Christopher Tolkienin mukaan esitelmän sisältö osoittaa kuitenkin, että yleisönä oli jokin kielitieteellinen yhdistys.[1]

Tolkien kertoo esitelmässään "salaisesta paheestaan" eli keinotekoisten kielien luomisesta harrastuksenaan. Hän esittelee nuoruutensa keinotekoiset kielet, "eläinkielen" (engl. Animalic), jota hän ei ollut itse luomassa mutta jonka käyttäjät hän tunsi,[3] ja nevboshin, jonka kehittämiseen hän osallistui.[4] Esitelmään sisältyy myös katkelma nevboshia[5] sekä analyysi kielen taustalla olleista vaikutteista.[6]

Tolkien pohtii myös syitä keinotekoisten kielten luomiseen ja tämän "lingvistisen keksimisen" aiheuttamaan mielihyvään ja toteaa yhdeksi keskeisistä tekijöistä "äänteiden ja merkityksen välisen suhteen mietiskelemisen".[7] Luonnollisista kielistä, joiden kaunis sanamuoto tuottaa hänelle mielihyvää, hän mainitsee kreikan, suomen ja kymrin.[8]

Seuraava vaihe Tolkienin keinotekoisten kielten harrastuksessa oli naffarin, jota hän kuvailee "puhtaasti yksityiseksi tuotokseksi",[9] ja josta hän antaa myös (kääntämättä jätetyn) esimerkin.[10]

Tämän jälkeen Tolkien käsittelee (nimeltä mainitsematta) luomaansa haltiakieltä; tärkeimpien kiinnostuksen kohteittensa, sanamuotojen sekä sanamuotojen ja merkityksen välisen suhteen[11] lisäksi hän ottaa esiin myös kielen yksilölliselle sävylle välttämättömän tarpeen "kutoa se yksilöllisen mytologian säikeisiin"[12] sekä "pseudohistoriallisen taustan luomisen" filologisiin tarpeisiin.[13]

Tolkien antaa esitelmässään useita esimerkkejä haltiakielestä (qenya):

  1. qenyankielinen runo Oilima Markirya ja sen englanninnos The Last Ark.[14]
  2. qenyankielinen runo Nieninque ja sen suorasanainen englanninnos.[15]
  3. qenyankielinen runo Earendel ja sen suorasanainen englanninnos.[16]
  4. englanninkielinen runo Earendel at the Helm (joka perustuu edelliseen runoon).[17]
  5. runo Dir avosaith[18] tuntemattomaksi jääneellä, qenyaa muistuttavalla kielellä sekä sen suorasanainen englanninnos.[19]

Loppuyhteenvedossaan Tolkien puolustaa vielä keinotekoisten kielien luomisen tuottamaa "foneettista mielihyvää"; hän ottaa esimerkiksi "äännemusiikista" ja senkaltaisesta "riemukkaasta vapaudesta" myös kaksi säettä Kalevalasta: Enkä lähe Inkerelle, Penkerelle, pänkerelle ja Ihveniä, ahvenia, tuimenia, taimenia.[20]

Laatimissaan loppuviitteissä Christopher Tolkien paneutuu erityisesti Oilima Markirya -runon muihin versioihin, joista hän esittää sekä aikaisemman (englanninnoksen kera),[21] että paljon myöhäisemmän, joka on säilynyt kahtena eri varianttina: Christopher Tolkien liittää runoon myös näitä variantteja vertailevan tekstikriittisen apparaatin sekä sanastollisen kommentaarin.[22]

Lähteet

  • Christopher Tolkien, "Foreword", teoksessa The Monsters and the Critics and Other Essays [= MC], toim. Christopher Tolkien (London, George Allen & Unwin, 1983), s. 1-4.
  • J. R. R. Tolkien, "A Secret Vice", teoksessa The Monsters and the Critics and Other Essays [= MC], toim. Christopher Tolkien (London, George Allen & Unwin, 1983), s. 198-223.

Viitteet

  1. ↑ 1,0 1,1 MC, Foreword (Christopher Tolkien), s. 3.
  2. ↑ A Secret Vice (HarperCollins; luettu 4.3.2016); A Secret Vice (Amazon.co.uk; luettu 22.3.2015). Dimitra Fimin tiedonannon mukaan heinäkuussa 2020 teoksesta ilmestyy nidottu laitos, jossa on jonkin verran korjauksia, mukaan lukien nimi, jota aiemmin ei ollut tulkittu Tolkienin käsikirjoituksesta. Ks. Dimitra Fimi, Twitter-viesti 4.6.2020 (luettu 5.6.2020).
  3. ↑ MC, s. 200-202.
  4. ↑ MC, s. 202-204.
  5. ↑ MC, s. 203.
  6. ↑ MC, s. 204-205.
  7. ↑ MC, s. 206.
  8. ↑ MC, s. 207.
  9. ↑ MC, s. 208.
  10. ↑ MC, s. 209.
  11. ↑ MC, s. 211.
  12. ↑ MC, s. 210.
  13. ↑ MC, s. 211-212.
  14. ↑ MC, s. 213-215.
  15. ↑ MC, s. 215-216.
  16. ↑ MC, s. 216.
  17. ↑ MC, s. 216-217. Tämä runo on peräisin käsikirjoitukseen liitetystä koneella kirjoitetusta erillisestä paperista; lisäksi runosta tunnetaan toinen teksti (ks. MC, s. 220 [viite 10]).
  18. ↑ Nimi on annettu runon ensimmäisten sanojen mukaan.
  19. ↑ MC, s. 217.
  20. ↑ MC, s. 218. Vrt. Kalevala 11,55; 48,100.
  21. ↑ MC, s. 220-221.
  22. ↑ MC, s. 221-223.

Tämä artikkeli kaipaa tarkistamista tai täydennystä.
Voit auttaa Kontuwikiä laajentamalla artikkelia

Noudettu kohteesta ”https://kontu.wiki/w/index.php?title=A_Secret_Vice&oldid=69784”