8. tammikuuta

Kontuwiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
tammikuu
1 2 3 4 5 6 7
8 9 10 11 12 13 14
15 16 17 18 19 20 21
22 23 24 25 26 27 28
29 30 31
Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä
Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu

Tapahtumia 8. tammikuuta

Maassa

  • 1913 – Tolkien menee Cheltenhamiin tapaamaan Edithiä. He kohtaavat asemalaiturilla ja kävelevät yhdessä maaseudulle voidakseen keskustella rauhassa tilanteestaan. He istuvat rautatiesillan alla juttelemassa. Edith myöntyy purkamaan kihlauksensa George Fieldin kanssa ja menemään naimisiin Ronaldin kanssa, mutta he päättävät pitää kihlauksensa toistaiseksi salassa. Ronald pitää kuitenkin velvollisuutenaan kertoa Isä Francisille; palattuaan Oxfordiin hän kirjoittaa tälle kirjeen jossa kertoo aikeistaan avioitua Edithin kanssa.

Ardassa

  • 3019 ka.Sormuksen saattue saapuu aamun koittaessa Paatsamalan rajoille. Sää on muuttunut: tuuli on kääntynyt etelään ja aurinko alkaa paistaa. Saattue näkee kaukana etelässä Morian vuoret. He päättävät jatkaa matkaa vasta seuraavan päivän iltana, mutta myöhemmin päivällä crebain lentävät heidän leirinsä yli. He jäävät piiloon päivän ajaksi ja lähtevät uudestaan liikkeelle iltahämärissä puoliksi kohti itää Caradhrasin suuntaan.

Lähteet