5. tammikuuta

Kontuwiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
tammikuu
1 2 3 4 5 6 7
8 9 10 11 12 13 14
15 16 17 18 19 20 21
22 23 24 25 26 27 28
29 30 31
Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä
Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu

Tapahtumia 5. tammikuuta

Maassa

  • 1956 – Tolkien kertoo kirjeessään Rayner Unwinille, että hänellä "ei ole ollut lainkaan aikaa 'Silmarillionille'. Mutta ehkä lukukaudesta tulee helpompi, kunhan hallinnolliset kiireet ovat ohi ja luennot järjestyksessä." – Kuninkaan paluu ilmestyy Yhdysvalloissa.
  • 1961 – Tolkien selostaa nimen Númenor taustaa kirjeessään rouva E. C. Ossen Drijverille ja kertoo työstävänsä "ensi- ja toisen ajan mytologian ja tarinat julkaistavaan muotoon". Hän pahoittelee, että Silmarillionissa "ei ole hobitteja eikä myöskään juuri hauskuutta tai maanläheisyyttä, mutta sitäkin enemmän murhetta ja tuhoa. Ne kriitikot, jotka pilkkasivat Herraa, koska 'kaikki kiltit pojat pääsivät turvassa kotiin ja kaikki elivät onnellisina elämänsä loppuun asti' (mikä ei pidä paikkaansa), saisivat olla tyytyväisiä tähän toiseen teokseen. Mutta eivät he tietenkään ole – jos edes vaivautuvat huomaamaan koko kirjaa!"
  • 1998Christina Scullin ja Wayne G. Hammondin toimittama J. R. R. Tolkienin satukirja Roverandom ilmestyy Britanniassa HarperCollinsin kustantamana.

Ardassa

Lähteet